torstai 31. heinäkuuta 2014

Kauniita asioita

Innostuin tekemään eilen panna cotta -jälkiruokia. Ne ovat ihanan makuisia ja kuitenkin niin helppoja:) Tein vielä yhden ylimääräisen tälle aamulle nautittavaksi:) Jos innostut tekemään niin esimerkiksi tältä sivulta löytyy samanlaltainen resepti. (Itse teen ne kokonaan kermasta)


Minulla on ollut ajanjakso, jolloin innostuin kokeilemaan erilaisia jälkiruokia (creme brulee, tiramisut yms. tulivat tutuiksi). Samoin olen ollut kiinnostunut jossain vaiheessa kiinalaisesta ja thaimaalaisesta ruoasta sekä italialaisesta ruoasta. Ajattelen tutustuvani jonkin maan kulttuuriin ruoan kautta:) Nämä ovat piristäneet keittiötä ja jotkin kokeilut on tullut toteutettua uudelleenkin.

Mutta kun kokeilee jotain itselleen uutta ja vierasta, on hyvä sallia myös epäonnistumisen mahdollisuus. Aina jostain hyvältä kuulostavalta ei tulekaan niin herkullinen kuin kuulostaa.. Mutta onneksi monet jutut ovat kuitenkin onnistuneet ja ovat sitä kautta kannustaneet tekemään uusia kokeiluja.

Herkullista päivää sinullekin:)

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pysähtyminen

Taikasaappaiden Helin blogitekstin innoittamana palasin itselleni tuttuihin mindfulness-harjoituksiin vauvan aamutorkkujen aikana. Mutta kuinka se olikaan taas vaikeaa! Kun yrittää keskittyä johonkin, esimerkiksi niin yksinkertaiseen asiaan kuin oma hengitys, ajatus katkeaa, kun tilalle tulee muita ajatuksia..

Millaisia ne muut ajatukset sitten ovat? Pitäisi tehdä muka jotain muuta tai esimerkiksi jostain alkaa syyhytä.. Tuntuu epämukavalta olla vain, antaa itsensä olla jossain mukavassa asennossa. Mutta kun tiedostaa nämä, niin ne menevät ohitse. Se on jännä, miten syyhyäminenkin lakkaa, kun sen antaa olla, ja ajatus suorittamisesta (sillä hetkellä) lakkaa, kun sen vain tiedostaa..

Päätinkin, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja teen viikon ajan jonkin lyhyen harjoituksen päivittäin. Kuuntelen, mitä mieleni minulle syöttää ja päästän niistä irti. Etsin hyvää oloa ja annan kiitollisten ja kauniiden ajatusten täyttää mieleni:)

Tämän kannustukseksi palasin Rhonda Byrnen kirjaan Voima ja löysin sieltä hyvän ajatuksen

Jokapäiväisessä elämässämme emme useinkaan tajua, 
että saamme paljon enemmän kuin annamme ja että 
elämästä tulee rikas vain kiitollisuuden myötä.

Olisi vasmasti paljon kiitollisuuden aiheita, jotka vain menevät ohi huomaamattaan. Itse tulee nykyisin huomioitua joitakin sellaisia, joita olen mielessäni toivonut ja jotka toteutuvat. Välillä pyydän johdatusta johonkin haasteelliseen tilanteeseen ja olen kiitollinen, kun tiedän miten toimin ja uskallan toimia vaistojeni ohjaamalla tavalla:) Mutta muulloinkin voisi pysähtyä:)

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Herukoiden poiminnasta nautiskelua..(?)

Eilen oli ihana aamu. Nautin siitä heti alusta alkaen ja paistoin pekonia & keitin munia sunnuntain kunniaksi:) Join kupin hyvää kahvia. Ja yllättävää kyllä, päätin myös poimia punaisia viinimarjoja. Aamulla poimin niitä siten, että vauva oli hetken rattaissa, päivällä jatkoin hänen ollessaan torkuilla..

Itseasiassa mietin, miten rentouttavaa se on. Aurinko paistoi (olin vähän varjossa) eikä ollut kiire mihinkään tai tehdä mitään muuta. Mutta silti yksi pohdinta alkoi tulla mieleeni. Nimittäin oman äitini tapa noukkia viinimarjoja. Minulla on kestänyt jo muutaman vuoden päästä siitä tavasta irti. Eli viinimarjoja pitäisi poimia urakalla - mahdollisimman paljon kerralla - ja mehuttaa niitä vielä samana päivänä. Pestä pullot, pestä mehustin.. Sillä tavalla se muodostuukin työksi ja stressiksi, eikä mukavaksi puuhasteluksi.

Olen oppinut pakastamaan kerralla poimimani marjat - mehutan niitä sitten myöhemmin:)  Voin silloin yhdistellä eri aikaan kypsyviä marjoja (esimerkiksi aronioita, jotka kypsyvät paljon myöhemmin). Tällöin ei ole niin väliä, paljonko noukkii kerralla, tuleeko sitä maijallista vai ei:)

Oletko sinä miettinyt tapojasi tehdä arjen pieniä asioita? Tuleeko sinusta suorittaja esimerkiksi laittaessasi ruokaa, tiskatessa, puutarhassa - vai osaatko ottaa rennosti ja nauttia? Itse vielä opettelen, se taitaakin olla loppuelämän juttu:)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Tunteiden käsittelystä - näkökulmiä äitinä

Mitä hyötyä tästä tunteiden käsittelystä sitten on? Miksi hahmottaa niitä eri tavoin ja miksi niistä pitäisi päästää esimerkiksi äitinä irti?

Voin reagoida vaistoillani sen sijaan että reagoisin (negatiivisin) tuntein. Eli esimerkiksi kun vauvani väsyneenä tai eroahdistuksissaan känää (kitisee), ja se alkaa ärsyttää minua.. Jos aina reagoin tähän ärsyyntyneen tunteen vallassa, mitä opetan lapselleni? Jos esimerkiksi yritän olla huomioimatta tätä hänen tunnettaan tai alan vähän harmistuneena rauhoittelemaan, rauhoittuuko vauva unille mukavissa merkeissä? Uskon, että näin ei käy, vaan siirrän jotain tunnetta pikkuhiljaa lapseen. Sillä, että reagoin joskus harmistuneesti, en usko olevan merkitystä, vaan sillä, miten jokapäiväisessä elämässä reagoin. Jos pääsen tunteestani jyvälle, voin reagoida rauhallisemmin ja auttaa vauvaa kenties oppimaan, että unen tulossa ja nukahtamisessa ei ole mitään pelottavaa. Toivon ainakin voivani tähän vaikuttaa, koska minulle uniongelmat ovat olleet jokapäiväistä elämää.

Toisekseen, sitä lakkaa arvioimasta, että onko vauva kiltti vai ei. Itseasiassa kysymys alkaa tuntua oudoltakin, kun sitä ajattelee, että vauvan itkujen ja muiden ilmaisujen takana ovat tunteet ja tarpeet, eikä se onko hän kiltti vai ”tuhma/vaativa”. Käytän myös sanaa tuhma, koska yleensä vastakohta jätetään leijumaan ilmaan kysyttäessä ”onko lapsi kiltti”. En usko, että vauva vielä puolivuotiaanakaan on tahallaan vaativampi, vaan että hänellä on omat tarpeensa ja että ilmaisuun vaikuttaa jo tämän ikäisenä, miten niihin on aiemmin vastattu. Toisin sanoen olisin huolissani, jos lapseni ei aktiivisesti ilmaisisi omia tarpeitaan. Sitä myös hyväksyy lapsensa sellaisena kuin on, eikä vain "kilttinä tyttönä".

Mieleeni tulee myös se, että elämään tulee lisää rakkautta, kun reagoi ymmärtäväisemmin ja rakastavammin sen sijaan, että olisi ärtynyt ja harmissaan. Ja onhan se myös sellainen asia, että sitä tulee hiljalleen takaisinkin:) Ja toki myös äitinä on koko ajan yhä parempi olla, kun vatvoo aina yhä vähemmän negatiivisia asioita mielessään:)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Tunteet mielikuvina

Kuten jo kerroinkin, ajattelen tunteita toisinaan pilvinä. Toisinaan taas näen niitä muuten mielikuvina, esimerkiksi kiukusta tuli minulle viimeksi mielikuva nyrkkien takomisesta seinään. Ajattelen, että mielikuva kuvaa ikään kuin tunnetta ja sen voimaa, esimerkiksi tuossa kiukussa oli mukana myös turhautumista ja pettymystäkin. Minulle ei tule kuitenkaan tarvetta toimia tällä tavalla vaan ainoastaan näen tunteen toisella tapaa.

Pelkojen osalta minulle tulee välillä mieleen pieni tyttö, joka haluaa mennä piiloon esimerkiksi johonkin nurkkaan. Tämä tyttö ei ensin halunnut näyttäytyä, mutta on jo tullut rohkeammaksi. Ajattelen, että se on mielikuva sisäisestä minusta, ja että pääsen vähitellen lähemmäksi minääni, sitä kuka olen. Että ikään kuin opin luottamaan ja tukeutumaan itseeni. Että lopulta voin ottaa jopa tästä tytöstä kädestä kiinni ja astella yhdessä eteenpäin. Siihen taitaa kuitenkin olla vielä matkaa.

Saatan myös joskus jopa katsella muita samoin silmin. Joskus minulle on tullut jostakusta toisesta, ihan siis aikuisesta ihmisestä, mieleen pieni tyttö tai poika, joka pelkää esimerkiksi hylkäämistä tai torjuntaa (vaikka yrittäisi esittää juuri päinvastaista). Ajattelen, että taustani mahdollistaa tunteiden lähestymisen erillä tapaa, jo aika syvällisesti ja että näilläkin mielikuvilla on oma tarkoituksensa, ehkä ymmärtää ja suhtautua vähän ymmärtäväisemmin sekä itseeni että muihin.

Nämä kaikki eri tavat katsella tunteita, niin pilvinä, mielikuvina kuin väreinäkin, helpottavat minua päästämään niistä irti, sillä silloin tunne on selkeämpi, yksilöitävissä oleva ja jollain tavalla siitä on kai silloin päässyt riittävästi jyvälle - se on kertonut sen, mitä sen on tarvinnut.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Taivaan katselu

Minulle on ollut hyödyksi raskaampien tunteiden käsittelyssä seuraava ajatus

Sinä olet taivas, et pilvet
Sinä olet valtameri, et aallot
Olet tarpeeksi suuri sisältämään kaikki kokemuksesi
Samalla tavalla kuin taivas voi sisältää pilvet 
ja valtameri minkä tahansa aallon.

Hahmotan tunteitani toisinaan katsomalla taivaalle ja mietin niitä pilvinä. Monet murheet ja huolet tuntuvat suurilta, kun niitä katsoo läheltä, mutta pienenevät, kun niitä tarkastelee kauempaa. Voin myös ajatella keskellä raskaita tuntemuksia, miten niiden takana paistaa kuitenkin aurinko, se ei vain juuri nyt ole näkyvissä. 

Joskus taas ennen ukkosta suututtaa ja päätä särkee - onkohan se jännä sattuma vai onkohan niillä jokin yhteys?

Kun minua jännittää jokin juttu ja mietin miten se menee, olen joskus nähnyt taivaalla sateenkaaren:) Se on tuonut rauhaa. Samoin kesken matkanteon on voinut sade lakata, kun olen miettinyt jotain tilannettani:) Panen niitä huumorintajuisesti merkille. Ajatuksilla ja uskolla voi olla suuri voima:)

Juuri tällä hetkellä taivas - ja myös mieleni - ovat melko seesteisiä:)



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Irtipäästäminen negatiivisista tunteista



Tuntuuko sinulla välillä siltä, että ajatukset jauhavat samaa negatiivista kierrettä? Jokin teema vain toistuu ja toistuu yhä uudelleen? Oletko koskaan päättänyt, että nyt päästän siitä irti ja seuraavalla kerralla tämä ei enää rasita minua?

Burn outista alkaen olen alkanut eri tavalla kiinnittää huomiota tällaisiin kierteisiin ja päästää niistä irti… Omalla tavallani. Nyt ajattelin jakaa tätä työkalupakkiani teille:)

Minulle negatiiviset tunteet näyttäytyvät monin tavoin. Ne myös tuntuvat kehossani, voin nähdä ne ikään kuin väreinä, ja toki ne tuntuvat tunteen tasolla ja ajatuksissa. Käsittelen näitä kaikkia eri tavoin;

Kehollisia tuntemuksia olen alkanut kuulostella enemmän. Burn out opetti nimittäin sen, että keho on viisas, tämä kokemus tuntui kehossa todella paljon (unettomuus, päänsärky, hartiasärky, hammassärky, vain muutamia mainitakseni). Uskon, että tunteet, erityisesti niellyt sellaiset, jäävät kehoon. Kun minulla on negatiivisia tunteita, kuuntelen kehoani ja yritän kuulostella, missä se tuntuu. Ja sen jälkeen yritän antaa sen olla. Eli esimerkiksi päänsärkyyn en välttämättä ota enää pilleriä, varsinkaan kun se liittyy johonkin negatiiviseen tunteeseen. Juuri eilen minulla särki pää, mutta se tuntui liittyvän tunteisiin ja päätin antaa sen olla, luotin vain, että se menee ohi. Niin se menikin, yön aikana.

Mainitsin jo, että näen tunteet väreinä. Opettelin mindfulness- taitoja burn outin jälkeen ja edelleen, kun minua esimerkiksi ahdistaa, voin keskittyä olemaan läsnä kehossani, sulkemaan silmäni ja tarkastelemaan oloani ikään kuin meditatiivisesti. Yleensä alan nähdä jotain väriä/värejä. Myös tätä kautta hahmotan oloani ja tunnetta. Onko esimerkiksi värialue kauempana (tunne vasta tulossa pintaan) vai olenko sen keskellä ja kuinka voimakkaalta se tuntuu. Peilaan tätä tuntemaani tunteeseen. Ja tämänkin annan olla vain.

Ajatuksetkin kertovat paljon. Ensin voi tutua siltä, että ajatuksistaan ei saa selvää, mutta kun niitä keskittyy tiedostamaan, voi alkaa havaita yksittäisiä lauseita, jotka kertovat, mistä on kyse. Voi olla esimerkiksi vältteleviä ajatuksia, jotka haluaisivat estää tunteen tulemisen pintaan tai itsekriittisiä ajatuksia, jotka toistavat, miten ”huono ihminen on”; jollain tavalla tekee muka väärin, vaikka näin ei olisikaan tai ajatukset toistavat, miten näyttää esimerkiksi rumalta tai lihavalta. Se voi tapahtua ihan huomaamatta, peiliin katsoessaan näkee vain sen finnin tai vatsamakkaran. Ajatuksistaan voi todeta, että jaahas, tänään siis tällaisia, ja uskoa, että huomenna tai seuraavassa hetkessä ne ovat erilaisia.

Ja lopulta, se tunne. Se onkin vain osa kokonaisuutta, joka määrittelee, miltä keho tuntuu ja minkä sävyisiä ajatukset ovat. Tämänkin annan vain olla.Tunteet menevät ohi, ajallaan. Itken, jos itkettää, tunnen kiukkua, jos siltä tuntuu. Ja usein, jo huomenna, kaikki onkin toisin. Jenny Henriksson kirjoitti perjantain voimalauseessaan, että "Tänään on uusi päivä..". Niin se vain on:)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tabletin suojus.. ja vähän muutakin:)

Olen ihaillut muutamia tabletin suojakasseja, mm. Oivan ompeluhuoneen versiota ja Pinterestin ideoita. Lisäksi Virpi Siiran (oma koppa) muistikirjan kannet innostivat.

Nyt sain vihdoin tehtyä omani:)

Ja niinhän siinä sitten kävi, että innostuin tekemään muutakin. Puhelin ja kalenteri saivat omansa..


Ja tulipa vielä tehtyä muistikirjallekin oma versio:)


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Vauvan läheisyydenkaipuu



Monilla – ellei jokaisella - äidillä on varmasti ristiriitaisia tunteita vauvan läheisyyden kaipuuta ja eroahdistusta kohtaan. Omani haluaa nukkua ihan vieressä, aivan kyljessä kiinni ja todennäköisesti herää, jos/kun poistun. Myös päivällä pitää läheisyydestä,  mm. sylissä olosta.

Mutta miltä se tuntuu äidin näkökulmasta? Kun lapsi tuntuu tarvitsevan äitiään ihan joka hetki? Edes vessaan ei pääse rauhassa? Ei yksityisyyttä, omat tarpeet tuntuvat jäävän yhä uudelleen väliin. Voi ärsyttää, tympiä, jopa itkettää, kun ei ole mitään omaa, juuri sillä hetkellä…

Ja sitten, toisaalta, se lapsonen on maailman ihanin pikkuinen, josta on hirmuisen ylpeä. Ristiriitaista eikö totta? Toisaalta haluaa tarjota parhaat hetket ja toisaalta voi olla hyvinkin harmissaan. "Että taas se vinkuu. Mikäköhän nytkin on.."

Olisihan se hassua, jos äitiys ei herättäisi tunteita. Jos se olisi koko ajan samanlaista (harmaata)  massaa. Itse elän mielelläni tunteella – ja koen nämä negatiivisetkin vireet, jotta voin nauttia sen jälkeen enemmän – ehkä sitä osaa iloita enemmän kun käy välillä negatiivisissa tuntemuksissa? Suurin haaste on hyväksyä, että tuntee jotain negatiivista – juuri sitä kohtaan jota ei haluaisi.