Naisena olemisesta, vol.2

Mieleni jatkoi edelleen eilen alkanutta aihetta. Aloitin eilen kevyesti miettimällä suhdettani pukeutumiseen, meikkaamiseen, koruihin yms. Sitten alkoi pamahdella ajatuksiani suhteestani seksuaalisuuteen. Miten itse suhtaudun ja millainen malli minulla on ollut?

Meillä kotona ei tunteista juurikaan puhuttu. Kiukku ei tunteena kuulunut kiltille tytölle (se piti niellä) ja pelkokin oli jotain väheksyttävää. Aitoa innostusta en muista kotona nähneeni, ympäristö on ollut melko suorituskeskeinen. Mietin myös saamaani seksuaalivalistusta... Siis mitä valistusta, eihän sellaista ollut? Se oli siinä, että lapsena sanottiin, että kun on kaunis tyttö, pitää lähestyviä poikia uhata aseella...?  Siis WTF? Olen edelleen kuullut tämän lauseen pienten lasten yhteydessä... Ja menkat oli jotain sellaista, jota piti kätkeä (äitini piti siteensä vaatekaapissa "piilossa", ne eivät voineet olla edes vessan kaapissa nähtävillä? Täysin luonnolliseen asiaan on suhtauduttu varsin salamyhkäisesti.

Minulla oli kovat menkkakivut, kouristuksia ja sen sellaista, mutta tämän salamyhkäisyyden vuoksi en osannut edes sanoittaa asiaa kunnolla. Vasta aikuisiässä opin, että e-pillerit myös vähentävät kipujen määrää ja kesti hyvän aikaa, että keksin, mitkä särkylääkkeet tehoavat ja mitä muuta kivun hetkillä voi tehdä kuin napata särkylääkkeen (että lämpö ja rentoutuminen voivat myös auttaa). Oikeastaan vasta raskaus ja synnytys ovat opettaneet minulle uutta suhtautumista naiselliiseen kehooni. Luonnollisuutta, hormonitoiminnan arvostamista, kehoni kuuntelemista ja siihen luottamista.

Muistelin aamulla synnytystäni ja olin siitä ylpeä. Miten minä synnytin ja muut toimivat vain avustajan roolissa. Minulla oli uskomaton luottamus kehooni ja vaistoihini - ja on edelleen. Kun kehollani on asiaa minulle, pysähdyn kuuntelemaan sitä. Kehoni varoittaa, jos minulla on paha polla - hartiat ja pää alkavat särkeä jne. Ja päinvastoin, myös hyvän olon ja innostuksen tunnen kehossani. Innostus on toisinaan kuin olisi nauttinut liikaa kahvia:)

Tällä saralla koen siis kehittyneeni lapsuuden mallista oman näköiseen ajatteluun, ikään kuin irroittaneeni niistä malleista ja opeista, mitä lapsuudessa olen saanut:)

Naisena olemisen malli

Oman elämän omistamisteeman pohdiskelu on pysähtynyt naisena olemiseen. Millaisen mallin olen kotoa saanut - ja millaista roolia elän (tiedostamattani)? Koenko nykyisen roolin omakseni?

Ymmärsin vasta, että toistan tiettyjä äitini antamia malleja tiedostamattani. En pidä juurikaan ostoksilla käymisestä ja ostan useimmiten vaatteita vasta kun tarvitsen - en koristautuakseni. Meikkaan kyllä - mutta mahdollisimman huomaamattomasti. En juurikaan käytä koruja ja huivejakaan en oikein osaa käyttää... Itsensä hemmotteleminen taitaa olla liian vähäistä minullakin. Hupsista, olen ajautunut elämään äitini näköistä elämää naisena, ainakin jossain määrin.

Voin kuitenkin ilokseni havaita, että osaan enemmän käyttää luovuuttani, minulla on parempi värisilmä ja uskallan toteuttaa ideoitani ja kokeilla. Ja työhöni olen pystynyt hankkimaan kauniita vaatteita, haasteeni liittyvät enemmänkin äitinä olemisen aikaan.

Siispä tänään, olen omaksi ilokseni kaivanut nättejä kaulahuiveja kaappieni kätköistä sekä ihanan pontson harteitani lämmittämään. Tänään minulla on lupa kaivaa esiin sisäistä naiseuttani:)

Oman elämän omistaminen

Teen harjoitusta, jossa on tarkoituksena käydä läpi omaa elämäänsä - ajatuksena on kirjoittaa ylös, mitä eri kokemukset ovat opettaneet, miten niihin suhtautuu jne. Olenkin miettinyt elämänvaiheitani lapsuudesta nykyisyyteen, käymiäni kouluja, harrastuksia ja  tärkeitä asioita. Negatiivisia asioita ja positiivisia asioita. Mikä on ollut hyvää, mikä on opettanut jotakin. Olen huomannut, että sitä kuvittelee tietävänsä ja muistavansa. Mutta tosiasiassa ei muista puoliakaan...

Tällä on ollut eräs mielenkiintoinen seuraus. Kirjoitusprojekti on vielä kesken, mutta minulla on tarve "omistaa" elämässäni myös muutakin. Ensin halusin keittiön omannäköisekseni...  Halusin turhat, tilaa vievät, ei niin käytössä olevat esineet omille paikoilleen ja tilan siistiksi. Huoh... Mutta siivoamisen jälkeen koin tilan omakseni.

Sitten sama tarttui autoon. Se on ollut pitkään pesemättä ja siinä oli jotain ihme piintynyttä likaa. Olen pyytänyt mieheltäni, että hän hommaisi siihen kunnon puhdistusaineen, mutta kun sellaista ei tapahtunut... niin hain lopulta aineen itse kaupasta, pesetin auton ja putsasin sen jälkeen sen lian itse (eilisessä kylmähkössä säässä, viimeiset pimeässä ulkovalon alla)... Mutta koen, että nyt auto on - ainakin ulkopuolelta - minun.

Jossain vaiheessa jatkan varmasti taas elämäni tutkimista:) Että miksi harrastinkaan vaikkapa rivitanssia monta vuotta tai pidin päättelytehtävistä yläasteikäisenä? Tai miksi ihmeessä olin partiossa, kun minulla ei ole mitään suuntavaistoa ja kerrankin eksyin metsään? Niinpä niin, on ollut omia, itse valitsemiani harrastuksia, joista olen nauttinut ja joskus lapsena oli myös niitä, jotka vanhempani ovat valinneet, kun kuvittelivat ne hyödyllisiksi.

Sitä voi yllättävän monessa asiassa itse asiassa elää toisten toiveiden pohjalta. Että jonkun toisen mielestä jokin harrastus, työ, väri, esine... on hieno ja sitten tavoittelee jotain mitä ei itse tarvitse tai halua.. Siivoan näitä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ja lopulta, aion omistaa koko elämäni:)

Eläimet unissa

Jatkan näitä unijuttuja, kun ne ovat nyt itselle niin ajankohtaisia...

Onko sinulla ollut jokin eläin toistuvasti unissa? Minulla on ollut kissoja ja hämähäkkejä. Samoin on vilahtanut ankkoja, leijonia ja muita lintuja. Ja näillä kaikilla on ollut oma merkityksensä...

Aloitan niistä kissoista. Kissat ovat usein näyttäytyneet unissani huonokuntoisina ja minulla on ollut tarve jollain tavalla löytää tai pelastaa niitä. Yhdessä unessa jo jonkin aikaa sitten ajoi palava kuorma-auto seinää päin ja rakennuksesta löytyi kuin löytyikin kissa, joka selvisi. Vastaavia on ollut muitakin. Olen myös huomannut vertaavani pieniä lapsia kissoihin, koska kissa omaa minusta jollain tavalla samoja ymmärryksen tasoja jossain vaiheessa... Niinpä, minulle kissa symboloi omaa lapsuuttani, "sisäistä lastani".

Hämähäkit taasen ovat minusta kammottavia ja pelottavia. Jos jossain on vähänkään isompi hämähäkki esim. seitissä nurkassa, se mielestäni "vahtii ja tuijottaa minua". Noin olen ne kokenut lapsuudestani alkaen ja minulle on vaikeaa antaa hämähäkkien olla, haluan viedä ne heti ulos.... Niinpä näen niistä uniakin. Useimmiten poistan seittejä - eräässä unessa taloni pihalta - tai yritän tappaa niitä. Mielleyhtymäni näistä unien hämähäkeistä on jo jonkin aikaa ollut mitätöivä tai kontrolloiva käytös, josta yritän päästä irti. Esimerkiksi työuupumuksesta toipumisen ja esimiehen kanssa asiasta "taisteleminen" (mitätöivää käytöstä häneltä kun löytyi) sai minut näkemään taistelu-unen hämähäkin kanssa.  Aloin tällöin taistella myös henkistä mitätöintiä vastaan tai ainakin havaita paremmin tällaista käytöstä.

Leijona(patsas) on vilahtanut suojelevassa merkityksessä - henkistä sieluni taloa vartioi kiinalainen leijonapatsas:) Ja linnut ovat jollain tavalla toimineet varoittajina. Esimerkiksi riikinkukko unessani on kertonut minulle, että on aika hiljentää (se pysäytti komealla pyrstöllään varoituksen merkiksi). Olen myös nähnyt unen muniin kuolleista ankanpoikasista. Ajattelin niiden kertovan, että "älä haudo ideoitasi liian pitkään", mutta olin myös juuri lukenut tarinaa hylätystä ankanpoikasesta, josta kasvoikin joutsen - uneni saattoi liittyä myös siihen. Saan ainakin voimaa ajatuksesta, että "kasvan kauniiksi joutseneksi".

Näetkö sinä unia? Ja oletko huomannut, että ne jollain tavalla opastaisivat sinua eteenpäin tai antaisivat tilanteista tulkintoja?

Unelmoinnin päivä

Millaisia juttuja sitä tuli tehtyä näin unelmoinnin päivänä?

Alustin muistikirjoja - en vain yhtä vaan kahta! Ensimmäiseen kirjoittelin ajatuspätkän siitä, miten suuntana on kasvaa omaksi itsekseni ja piirtelin kuvaa siitä, mitä ajattelen asiasta juuri nyt. Ja toiseen hahmottelin ajatusta siitä, mitä haluaisin tehdä isona:) Tähän on tarkoitus tallentaa lisää ideoita ja ajatuksia siitä, mitä haluaisin tehdä. Ensimmäinen taasen on sellainen jokapäiväisten arkisten asioiden ja tunteiden purkukirja....

Siiivosin keittiötä, ja yritin tuoda syksyn sävyjä sisälle. Lähinnä punaista, keltaisen värin kanssa en ole vielä sinut. Mutta punainen tuo voimaa ja energiaa! Punainen ruska on niin kaunis. Ja liitän värin myös kynttilöihin ja liekkiin - joka kuvaa inspiraatiota ja luovuutta, intohimoa. Rauhoittumista syksyn äärelle. Täytyykin taas nauttia glögistä ja glögihetkistä:) Yleensä aloitan glöginjuonnin syksyllä jo ennen kuin ne tulevat kauppoihin, mutta nyt olen vähän normaalia myöhemmässä.Varastoin aina glögejä kellariin muutaman pullon varalle, jotta voin aloittaa niiden nauttimisen heti kun kaipaan:)

Parasta, mikä unelmoinnista herää, on ehkä se fiilis. Sitä katselee maailmaa vähän eri näkövinkkelistä. Esimerkiksi keittiötä voi ajatella kauniimpana kuin se sillä hetkellä on, kunnes se muotoutuu sellaiseksi. Samaa ajatusta voi soveltaa moneen muuhunkin:)

Oletko ehtinyt unelmoida?

Päätin juuri, että tänään on päivä, kun päästän ideani liitelemään vapaasti enkä rajoita niitä ajattelemalla, että tämä on ihan tyhmä edes kuuntelematta sitä:) Tämä olkoon siis ideoimisen päivä:)

Lähteäkseni tuosta liikkeelle aion esittää itselleni kysymyksiä päivän mittaan. Esimerkiksi
Mikä tuottaisi minulle iloa? Mistä nautin? Mikä minulle tärkeää ja mitä haluaisin tehdä? Teemoja voivat olla ihan mitkä vain, mutta uskon, että ajatuksia herää esimerkiksi äitiyden, kirjoittamisen, psykologian ja hyvinvoinnin tiimoilta. Kerään ehkä ajatuksia siitä, mitkä tuovat energiaa (voimavärit??) ja mitkä antavat mukavan rauhallisen olon. Katsotaan, mihin tämä päivä vie...

Voin ideoida samalla kun teen jotain muuta. Puuhastelen. Siivoan vaikka keittiötä:) Tai pysähdyn varta vasten miettimään ja kuuntelemaan ajatuksiani.

Mikä on juuri tänään se juttu, joka tuo draivia? Iloa ja intoa:)

Mukavaa ja idearikasta päivää myös sinulle:) 

Uni uhkaavasta miehestä

Haluan kirjoitella uniani muistiin, nyt kun tuntuu olevan menossa vaihe, jossa näen erilaisia, aika voimakkaitakin unia ja haluan ymmärtää, mitä ne kertovat minulle.

Näin aiemmin unen, jossa oven takana oli mies. Näin hänen hartiansa oven lasin takaa ja oli pimeää. En nähnyt miestä kunnolla. Pelkäsin tätä miestä unessani, että hän tekee jotain pahaa.

Aiemmasta unestani on ehkä kuukausi aikaa. Nyt olen nähnyt unen, jossa näin tämän miehen kasvot. Ne olivat kuin kauhuelokuvasta. Suu oli ommeltu kiinni ja silmät kertoivat syvästä vihasta. Unessani nämä kasvot lähestyivät ja lähestyivät. En väistynyt. Sitten ne vaihtuivat toisiksi; minua lähestyikin parrakkaan miehhen kasvot.

Nämä unet kertovat minulle suhtautumisesta omaan vihaani. Mielestäni näen unta omasta maskuliinisen puolen kehityksestäni ja kiukun kohtaamisesta. Ensin uskallan kohdata palan hartiasta lasin läpi katsellen, sitten kohtaankin jo rohkeammmin kasvot ja silmät, väistymättä. Ommeltu suu kertoo mielestäni juuri siitä, miten tunteeseen suhtaudun; olen niellyt vihaa loputtomiin, enkä ole voinut/osannut päästää sitä ulos. Vaikka olisin raivoissani, on minulle ollut toimintatapana niellä se, niin kauan, etten tuntenut enää vihan tunnetta. Ajattelen siitä myös, että päästäessäni tunteen ulos tarkoittaa se tuskaa, kun avaan suuni. "Ompeleet" repeytyvät ikään kuin rikki. Uskon, että nämä henkiset arvet kuitenkin ajallaan paranevat, ja on aika kuunnella, mitä tällä kauhuelokuvan miehisellä puolella on sanottavaa.

Ja parrakkaan miehen merkityksen ymmärsin juuri;) Hän omalla laillaan muistuttaa sitä aiemmankin unen inhottavaa miestä, joka tarjosi minulle lahjaa. Hän on mielestäni inhottava ja ällöttävä, jotain mitä en halua kohdata. Ja, kas kummaa, tämäkin kertoo minulle, miten suhtaudun vihan tunteeseen. En taida pitää itseäni, tai ketään muutakaan, vihaisena kovin viehättävältä? :)  Vaan ennemminkin se on inhottavaa, pelottavaa..

Suhtautuminen vihan tunteeseen on minulla kuitenkin muuttumassa. Nyt lisäisin siihen mielikuvan henkisistä raameista, jämäkkyydestä, määrätietoisuudesta, vastuullisuudesta... Ne ovat hienoja, positiivisia ominaisuuksia. On kuin sisälle kasvaisi minua (ja jälkikasvuani) suojeleva isoveli.

Taaskin, myös tästä tulee lisäys Naiset, jotka kulkevat susien kanssa -kirjan havaintoihin:)
Päivitetty 17.10.:)

Itsetunnon kehittyminen

Minulla on erikoinen mittari omalle itsetunnolleni tai sen kehittymiselle. Peilaan nimittäin ajatuksiani ja tunteitani siitä, mitä koen kun joku antaa äitiydessä neuvoja...

On ollut päiviä, kun on ahdistanut se, että joku "neuvoo" - siis minusta on yrittänyt "oikoa vääräksi katsomaansa toimintatapaani". Olen tuntenut alemmuutta ja että minua mitätöidään. On tullut suoran sanottuna paha mieli enkä ole osannut sanoa mitään takaisin.

Mutta tällaisessa koen siis kehittyneeni. Eilen sanoinkin omia mielipiteitä ja näkemyksiäni - ja se, että joku edelleen puolustaa omaa mielipidettään (ja yrittää todistaa minun näkemykseni vääräksi) - ei enää ahdistakaan minua. Voin ajatella, että tuo on tuon mielipide, ja että voin olla edelleen muuta mieltä ja toimia parhaaksi katsomallani tavalla. Ja näin, vaikka toiminkin "vain" vaistojen ja maalaisjärkeni varassa ja minulla ei ole mitään todistettua teoriaa takana.

Mutta että keskustelun aikana tai sen jälkeen en tunne oloani nolatuksi tai mitätöidyksi jne. vaikka toisella on tarve kommentoida näkemyksiäni vääräksi, on minusta hieno edistysaskel. Voin olla sellainen kuin olen:) Tätä on syytä tuulettaa:)

Niinpä, haluankin vahvistaa sinua sanoilla

Usko itseesi. Olet hyvä (äiti) sellaisena kuin olet. 

Voit luottaa vaistoihisi ja maalaisjärkeesi ja toimia niin kuin katsot parhaaksi.

Se riittää. 

Kiltteyden ansa

Olen nähnyt unia, joille annoin nimeksi kiltteyden ansa.

Ensimmäisessä eräs vastemmieliseksi kokemani vanhempi mies tarjosi minulle lahjaa. Ja kun en ottanut sitä vastaan, hän meni väijymään minua vessaan, odoiiaen minun saapuvan sinne ja hoilasi alavireistä laulua värin virrasta.

Toisessa lahjaa, tai tällä kertaa kakkua, minulle tarjosi oma äitini. Ja syödessäni sitä tajusin olevani yksin ja hylätty.

Molemmissa on sama teema, jonkin muka hyvän vastaanottaminen ja huonot seuraukset. Liitän ajatuksen, palkinnon, näissä unissa "kilttinä olemiseen". Jos olet "kiltisti" saat lahjan, kakun tai muuta hyvää. Mutta sen sijaan, jos et ole niin ikään kiltisti, et tietysti saa. Mutta, tähän samaiseen tilanteeseen liittyykin eräänlainen dilemma. Jos olet kiltisti, pienennät samalla itseäsi ja annat samalla kohdella itseäsi huonosti. Se on ikään kuin henkinen murha itsellesi. Asetut rooliin, joka ei ole sinun, vaan "kiltin tytön".

Pidän näitä unia eräänlaisina varoituksina itselleni tai jonkinasteisena heräämisenä asiaan. Että kiinnittäisin tilanteisiin tästä näkökulmasta huomiota. Onko jollain muka hyvän tarjoajalla jonkinlainen takaa-ajatus tai pohdittavaksi, mitä sitten, jos en toimi odotetulla tavalla, ja olenkin, ns. oma itseni ja oman polun kulkija. Jos minut sitten näennäisesti hylätään, niin oman polun kulkeminen on kuitenkin arvokkaampaa. Sanon näennäisesti, koska en usko, että niin tosiasiallisesti kävisi, hetkellisesti voi vain tuntua siltä, kun hylkäilen jotain vanhoja periaatteita ja lähipiiri yllättyy. Ja kyse voi olla aika pienistäkin asioista (joista ajallaan muodostuu oma kokonaisuutensa).

Luin samasta aiheesta myös kirjasta Naiset, jotka kulkevat susien kanssa ja lisäilin myös tähän liittyvää tarinan pätkää:).

Kannustamisesta

Minua kiinnostaa seurailla ihmisiä siitä näkökulmasta, että miten he - tai me - suhtaudumme siihen "omaan juttuun". Siihen mikä innostaa ja inspiroi ja antaa, ilman palkkaakin, jotain sellaista sisältöä elämään, josta tulee uutta potkua.

On ihmisiä, jotka kannustavat. Ovat positiivisella tavalla uteliaita ja jotka osaavat sanoa ne juuri oikeat sanat mitä kaipaakin. Kysymykset ovat eteenpäin johdattavia - en ole vielä miettinytkään tuota ja innostavat jatkamaan. On ihanaa, kun elämässä on tällaisia ihmisiä.

Sitten. On ihmisiä, joita ei pysty miellyttämään. He eivät tunnu edes ymmärtävän, että jotain voisi tehdä siksi, että se innostaa. Haetaan negatiivisia juttuja vaikka kivenkolosta. Tai, vielä tylsempää, ignorataan kiinnostus täysin. Ei huomioida, ihan kuin olisit ilmaa, jos kerrot kiinnostuneesi jostain jutusta. Ja jatketaan arjesta valittamista. On niin vaikeaa, kun... Elämässäni on myös tällaisia ihmisiä.

Ajattelen, että on surullista, kun toinen ei pysty asettumaan saappaisiini ja näkemään kiinnostustani - ja innostumaan itse edes pikkuisen. Mutta, siitä tiedän, että tällainen henkilö ei välttämättä anna itsensä innostua edes omille jutuilleen...

Arjessa voi asioihin suhtautua monella tapaa. Ruokaa voi laittaa siksi, että on nälkä. Tai sitten siitä - sekä ruoanlaitosta että itse lopputuloksesta voi nauttia. Niin myös monessa muussa asiassa.

Miten sinä suhtaudut asioihin tänään? Valitsetko surkuttelun tien - vai pienistä, ja miksei suuremmistakin, asioista nauttimisen?