Tunteet mielikuvina

Kuten jo kerroinkin, ajattelen tunteita toisinaan pilvinä. Toisinaan taas näen niitä muuten mielikuvina, esimerkiksi kiukusta tuli minulle viimeksi mielikuva nyrkkien takomisesta seinään. Ajattelen, että mielikuva kuvaa ikään kuin tunnetta ja sen voimaa, esimerkiksi tuossa kiukussa oli mukana myös turhautumista ja pettymystäkin. Minulle ei tule kuitenkaan tarvetta toimia tällä tavalla vaan ainoastaan näen tunteen toisella tapaa.

Pelkojen osalta minulle tulee välillä mieleen pieni tyttö, joka haluaa mennä piiloon esimerkiksi johonkin nurkkaan. Tämä tyttö ei ensin halunnut näyttäytyä, mutta on jo tullut rohkeammaksi. Ajattelen, että se on mielikuva sisäisestä minusta, ja että pääsen vähitellen lähemmäksi minääni, sitä kuka olen. Että ikään kuin opin luottamaan ja tukeutumaan itseeni. Että lopulta voin ottaa jopa tästä tytöstä kädestä kiinni ja astella yhdessä eteenpäin. Siihen taitaa kuitenkin olla vielä matkaa.

Saatan myös joskus jopa katsella muita samoin silmin. Joskus minulle on tullut jostakusta toisesta, ihan siis aikuisesta ihmisestä, mieleen pieni tyttö tai poika, joka pelkää esimerkiksi hylkäämistä tai torjuntaa (vaikka yrittäisi esittää juuri päinvastaista). Ajattelen, että taustani mahdollistaa tunteiden lähestymisen erillä tapaa, jo aika syvällisesti ja että näilläkin mielikuvilla on oma tarkoituksensa, ehkä ymmärtää ja suhtautua vähän ymmärtäväisemmin sekä itseeni että muihin.

Nämä kaikki eri tavat katsella tunteita, niin pilvinä, mielikuvina kuin väreinäkin, helpottavat minua päästämään niistä irti, sillä silloin tunne on selkeämpi, yksilöitävissä oleva ja jollain tavalla siitä on kai silloin päässyt riittävästi jyvälle - se on kertonut sen, mitä sen on tarvinnut.

Taivaan katselu

Minulle on ollut hyödyksi raskaampien tunteiden käsittelyssä seuraava ajatus

Sinä olet taivas, et pilvet

Sinä olet valtameri, et aallot

Olet tarpeeksi suuri sisältämään kaikki kokemuksesi

Samalla tavalla kuin taivas voi sisältää pilvet 

ja valtameri minkä tahansa aallon.

Hahmotan tunteitani toisinaan katsomalla taivaalle ja mietin niitä pilvinä. Monet murheet ja huolet tuntuvat suurilta, kun niitä katsoo läheltä, mutta pienenevät, kun niitä tarkastelee kauempaa. Voin myös ajatella keskellä raskaita tuntemuksia, miten niiden takana paistaa kuitenkin aurinko, se ei vain juuri nyt ole näkyvissä. 

Joskus taas ennen ukkosta suututtaa ja päätä särkee - onkohan se jännä sattuma vai onkohan niillä jokin yhteys?

Kun minua jännittää jokin juttu ja mietin miten se menee, olen joskus nähnyt taivaalla sateenkaaren:) Se on tuonut rauhaa. Samoin kesken matkanteon on voinut sade lakata, kun olen miettinyt jotain tilannettani:) Panen niitä huumorintajuisesti merkille. Ajatuksilla ja uskolla voi olla suuri voima:)

Juuri tällä hetkellä taivas - ja myös mieleni - ovat melko seesteisiä:)

Irtipäästäminen negatiivisista tunteista

Tuntuuko sinulla välillä siltä, että ajatukset jauhavat samaa negatiivista kierrettä? Jokin teema vain toistuu ja toistuu yhä uudelleen? Oletko koskaan päättänyt, että nyt päästän siitä irti ja seuraavalla kerralla tämä ei enää rasita minua?

Burn outista alkaen olen alkanut eri tavalla kiinnittää huomiota tällaisiin kierteisiin ja päästää niistä irti… Omalla tavallani. Nyt ajattelin jakaa tätä työkalupakkiani teille:)

Minulle negatiiviset tunteet näyttäytyvät monin tavoin. Ne myös tuntuvat kehossani, voin nähdä ne ikään kuin väreinä, ja toki ne tuntuvat tunteen tasolla ja ajatuksissa. Käsittelen näitä kaikkia eri tavoin;

Kehollisia tuntemuksia olen alkanut kuulostella enemmän. Burn out opetti nimittäin sen, että keho on viisas, tämä kokemus tuntui kehossa todella paljon (unettomuus, päänsärky, hartiasärky, hammassärky, vain muutamia mainitakseni). Uskon, että tunteet, erityisesti niellyt sellaiset, jäävät kehoon. Kun minulla on negatiivisia tunteita, kuuntelen kehoani ja yritän kuulostella, missä se tuntuu. Ja sen jälkeen yritän antaa sen olla. Eli esimerkiksi päänsärkyyn en välttämättä ota enää pilleriä, varsinkaan kun se liittyy johonkin negatiiviseen tunteeseen. Juuri eilen minulla särki pää, mutta se tuntui liittyvän tunteisiin ja päätin antaa sen olla, luotin vain, että se menee ohi. Niin se menikin, yön aikana.

Mainitsin jo, että näen tunteet väreinä. Opettelin mindfulness- taitoja burn outin jälkeen ja edelleen, kun minua esimerkiksi ahdistaa, voin keskittyä olemaan läsnä kehossani, sulkemaan silmäni ja tarkastelemaan oloani ikään kuin meditatiivisesti. Yleensä alan nähdä jotain väriä/värejä. Myös tätä kautta hahmotan oloani ja tunnetta. Onko esimerkiksi värialue kauempana (tunne vasta tulossa pintaan) vai olenko sen keskellä ja kuinka voimakkaalta se tuntuu. Peilaan tätä tuntemaani tunteeseen. Ja tämänkin annan olla vain.

Ajatuksetkin kertovat paljon. Ensin voi tutua siltä, että ajatuksistaan ei saa selvää, mutta kun niitä keskittyy tiedostamaan, voi alkaa havaita yksittäisiä lauseita, jotka kertovat, mistä on kyse. Voi olla esimerkiksi vältteleviä ajatuksia, jotka haluaisivat estää tunteen tulemisen pintaan tai itsekriittisiä ajatuksia, jotka toistavat, miten ”huono ihminen on”; jollain tavalla tekee muka väärin, vaikka näin ei olisikaan tai ajatukset toistavat, miten näyttää esimerkiksi rumalta tai lihavalta. Se voi tapahtua ihan huomaamatta, peiliin katsoessaan näkee vain sen finnin tai vatsamakkaran. Ajatuksistaan voi todeta, että jaahas, tänään siis tällaisia, ja uskoa, että huomenna tai seuraavassa hetkessä ne ovat erilaisia.

Ja lopulta, se tunne. Se onkin vain osa kokonaisuutta, joka määrittelee, miltä keho tuntuu ja minkä sävyisiä ajatukset ovat. Tämänkin annan vain olla.Tunteet menevät ohi, ajallaan. Itken, jos itkettää, tunnen kiukkua, jos siltä tuntuu. Ja usein, jo huomenna, kaikki onkin toisin. Jenny Henriksson kirjoitti perjantain voimalauseessaan, että "Tänään on uusi päivä..". Niin se vain on:)

Tabletin suojus.. ja vähän muutakin:)

Olen ihaillut muutamia tabletin suojakasseja, mm. Oivan ompeluhuoneen versiota ja Pinterestin ideoita. Lisäksi Virpi Siiran (oma koppa) muistikirjan kannet innostivat.

Nyt sain vihdoin tehtyä omani:)

Ja niinhän siinä sitten kävi, että innostuin tekemään muutakin. Puhelin ja kalenteri saivat omansa..

Ja tulipa vielä tehtyä muistikirjallekin oma versio:)

Vauvan läheisyydenkaipuu

Monilla – ellei jokaisella - äidillä on varmasti ristiriitaisia tunteita vauvan läheisyyden kaipuuta ja eroahdistusta kohtaan. Omani haluaa nukkua ihan vieressä, aivan kyljessä kiinni ja todennäköisesti herää, jos/kun poistun. Myös päivällä pitää läheisyydestä,  mm. sylissä olosta.

Mutta miltä se tuntuu äidin näkökulmasta? Kun lapsi tuntuu tarvitsevan äitiään ihan joka hetki? Edes vessaan ei pääse rauhassa? Ei yksityisyyttä, omat tarpeet tuntuvat jäävän yhä uudelleen väliin. Voi ärsyttää, tympiä, jopa itkettää, kun ei ole mitään omaa, juuri sillä hetkellä…

Ja sitten, toisaalta, se lapsonen on maailman ihanin pikkuinen, josta on hirmuisen ylpeä. Ristiriitaista eikö totta? Toisaalta haluaa tarjota parhaat hetket ja toisaalta voi olla hyvinkin harmissaan. "Että taas se vinkuu. Mikäköhän nytkin on.."

Olisihan se hassua, jos äitiys ei herättäisi tunteita. Jos se olisi koko ajan samanlaista (harmaata)  massaa. Itse elän mielelläni tunteella – ja koen nämä negatiivisetkin vireet, jotta voin nauttia sen jälkeen enemmän – ehkä sitä osaa iloita enemmän kun käy välillä negatiivisissa tuntemuksissa? Suurin haaste on hyväksyä, että tuntee jotain negatiivista – juuri sitä kohtaan jota ei haluaisi.

Mitä minä haluan

Elina L heitti ilmaan kysymyksen siitä, tiedätkö mitä haluat (oli lukenut kirjan Tee itsestäsi mestariajattelija ja pohti kutsumuskarttaa). Kirjan mukaan niitä toimia joissa viihtyy, pisteytetään sen mukaan, paljonko niitä pääsee tekemään (täydet pisteet = sydämensä kyllyydestä). Kuten hänkin, myös minä, kuvittelen tietäväni, mitä haluan. Tällä hetkellä haluan esimerkiksi olla paljon vauvan kanssa ja saankin olla sitä, ihan sydämeni kyllyydestä:) Jäinkin pohtimaan, että antaisinko kuitenkaan itse nautinnolle täydet pisteet vai voisinko nauttia tästä ajasta vielä enemmän?

Olen huomannut, että jokin rajoittaa tällä hetkellä tästä ajasta täysillä nauttimista, haluaisin siis nauttia siitä vielä enemmän. Uskoisin, että vauvan tämän hetkinen kehitysvaihe, jonkinlainen eroahdistus, on minulle jostain syystä haasteellinen. Nyt kun aloin kiinnittää asiaan huomiota, uskon, että pystyn taas työstämään tunnettani eteenpäin ja taas nauttimaan ajastani enemmän:)

Tiedätkö sinä, mitä haluat - ja nautitko siitä niin paljon kuin haluaisit?