Vauvan (8 kk) kelloton elämä

Olen monesti nähnyt erilaisilla keskustelusivuilla, blogeissa jne. aika tarkkaankin rytmitettyjä vauvan arkipäiviä ja ajattelin kertoa, millaista on elämä ilman kelloa ja aikatauluja. En tarkoita, että meillä ei olisi rutiineja, vaan sitä, että elämisen rytmi ja tapa suhtautua siihen on vain vähän erilainen.

Aamu alkaa ilman herätyskelloa. Heräämme, kun heräämme. Kello voi olla 7, 8 tai lähempänä yhdeksää. Koska olen täysimettänyt puoleen vuoteen, riittää vauvalle aamupalaksi rintamaito. Ei siis ole tarkkaa aamupala-aikaa heräämisen jälkeen. Sen sijaan meillä on puuro brunssina ensimmäisten aamutorkkujen jälkeen, jotka ovat silloin kun vauvaa väsyttää. Väsymyksen tiedän siitä, että vauvalle tulee tarve tulla lähelleni aamulla maailman (kodin) tutkimisen jälkeen.

Päivätorkut alkavat samalla tavalla väsymyksen tullessa, joustavasti 12-15 välillä, yllättävän usein klo 12 maissa. Kestävät sen, mitä on kestääkseen. Hän haluaa ja saa olla lähelläni torkkujensa ajan. Hän nukkuu usein vatsani päällä (virkkailen samalla). Nykyisin vauvani on jo innokas tutkimaan maailmaa, hän on nimittäin saanut kasvaa ja ollla sylissäni ja lähelläni ihan niin paljon kuin sitä tarvitsee. Hän konttailee ja katselee ja maistelee kaikkea. Hän syö myös välipalan ja lounaan, ajankohdat riippuvat mm. torkuista. Vauvani syö sormiruokia, eli sen verran kuin kulloinkin haluaa, välillä vähemmän ja välillä enemmän, mikä osaltaan helpottaa kellotta elämistä.

Nyt joku voi ajatella, että kamalaa, kun vauvaa pidetään nälässä. Ehei, tunnistan kyllä nälän ilmaisut. Suhtaudun vain niin, että rintamaito on edelleen pääravinto (jota syödään kun on nälkä), ja kiinteät ovat maistelua ja tutustumista ruokaan niin kauan, kunnes hän päättää ottaa sen pääravinnokseen. Niitä saa kyllä syödä ihan niin paljon ja niin kauan kuin huvittaa, mutta en pakota tai maanittele:) Kasvua ei ole missään vaiheessa tarvinnut murehtia, kasvaa nätisti käyrillä. Ei ole siis tarvinnut ihmetellä, syökö tarpeeksi vai ei.

Kun käymme jossain, ajoitan lähdön usein siihen, että vauvani on syönyt hyvin (rintamaitoa). Näin voimme ajaella rauhassa ja hän voi ottaa ajomatkan aikana torkut. Olen toiminut alusta asti näim, autoilu on sujunut varsin mukavasti, huutoja on ollut ihan yksittäisiä kertoja. Tottakai joskus on aikatauluja, ja kyllä, pystyn elämään myös kellon kanssa:) Mutta en halua yhtään enempää kuin on pakko..

Ja kyllä, imetän myös joidenkin kauhistukseksi edelleen öisin ja uskon, että vauvani lopettaa sen itse kun on valmis. Tuskinpa hän sitä enää teini-ikäisenä tekee:) Nukumme perhepedissä ja olen tehnyt sitä kautta imetyksen niin helpoksi kuin suinkin. Vauvani muuten nukkuukin sitten useimmiten 12 tunnin yöunet:)

Elän siis aika symbioosisessa suhteessa vauvani kanssa. Se on ollut minulle se juttu. Toki tarvitsen välillä hengähdystauon ja yritän huolehtia siitä, että sen myös saan:) 

Muistikirjan tasku

Tiedättehän, kuinka vaikeaa muistikirjaa ja kyniä on välillä kuljettaa mukana? Paperit menevät ryttyyn, kun se on jossain laukun pohjalla ja kyniä ei koskaan löydy... Ja jos on eri teemaisia muistikirjoja, niin se, mitä jollain hetkellä tarvitsee, onkin taas kotona. Niinpä. Tällä kertaa kokeilen ratkaista oman muistikirjaongelman seuraavalla ratkaisulla..

Tein kansion väliin muistikirjalle ja kynillle oman taskun, niin ne kulkevat aina mukana (kunhan kansio sattuu mukaan) :)

Aiemmat muistikirja- ja muut säilytysratkaisut löytyvät täältä.

Harmistuksen kääntäminen iloa tuottavaksi

Kerroin eilen, miten vauvan takertuminen torkkujen aikana on harmittanut minua... Miten on ollut tunnetta, että mitään ei saa tehtyä ja että olen kokenut sen luovuutta rajoittavaksi. Mutta että sitten sain idean. Hyväksyin siis tilanteen, että no, nyt on tällainen vaihe ja että tässä ollaan. Lueskelin kirjoja. Muun muassa tätä Tine Solheimin aika luovaa kirjaa, jossa yhdistetään neule-, virkkuu- ja ompelujuttuja saaden ihania, inspiroivia vaatteita ja muita töitä:)

Sitten keksin, että no, torkkuasennossakin voin virkata! Ja, että kirjassa olisi "sopiva ohje" jota en suoraan soveltaisi, koska lähtötilanne on jo erinäköinen..

Ohje:

Lähtötilanne:

Eli minulla oli keskeneräinen työ, joka muodostaa suorakulmion. Siitä pitäisi saada ympyrä..  Ja mielestäni ympyrä on alkanut jo hahmottumaan:)

Nyt minulla on syy odottaa vauvan läheisyystorkkuja:) Oikein sormet syyhyävät, että pääsen taas tämän kimppuun:)

Arjesta

Arki on helposti jotain muuta kuin mitä toivoo sen olevan. Ajattelin taannoin aloittaa syksyn arkeni luovasti, inspiroivasti ja läsnäolevasti. Kuinka sitten kävikään? Aloin märehtiä, kun alkoi tuntua siltä, että aikaa luoville hetkille ei tunnukaan löytyvän.. Vauva alkoi eroahdistuksissaan takertua enemmän kiinni ja esimerkiksi torkkujen aikana ei tuntunut ehtivän tekemään mitään luovaa. Mutta, onko luovuus sitä, että pysähtyy märehtimään tätä tilannetta lopun ikää? Ei, ratkaisu voi löytyä kulman takana, jos sille antaa tilaa...

Halusin käyttää aikaa ompeluun. Jostain kumman syystä. Tai kirjoittamiseen. Mutta, miksi ei voisi tehdä jotain muuta, jos nämä eivät suju? Sitä siis jumiutuu johonkin vaihtoehtoon ja pärrää, kun muka mitään ei voi tehdä... Nyt kaivoin torkkupaikan viereen lankaa, virkkuukoukun ja "ohjeen". Kirjoitin "ohjeen" koska se on vain henkinen tuki, ajattelin toteuttaa virkkuutyön vähän luovemmin kuin mitä ohjeessa on...

Samoin inspiraatio oli hetken jäässä. Annoin sen olla. Ei sitten ommella, jos ei siltä tunnu. En pakota luovuutta tulemaan vaan ideoita tulee kun on tullakseen. Samoin on kirjoittamisen kanssa. Kirjoitan, kun tekstiä alkaa muodostua päähäni. Että on tarve kirjoittaa se ylös. Ja hups, se onkin valmis. Luotan alitajuntaani ja intuitiooni, mistä teksti sitten tuleekin:)

Läsnäolonkin kanssa alkoi olla vähän haastetta. Kun on harmissaan, ei oikein yhteys itseensäkään suju. Mutta olen sitkeästi yrittänyt ja saanut yhä uudelleen yhteyden palautettua. Läsnäolevana kun asiat sujuvat paremmin, vähän kuin itsestään. Tilanteet tulevat ja menevät, ne eivät niinkään harmita, ja sitä tietää paremmin miten toimia:)

Kuva kertoo enemmän

kuin tuhat sanaa...

Kiitollinen. Siunattu. Onnellinen:)

Sisäinen tuli

Näin viime yönä unta tulesta. Taisin leikitellä sillä ja jotain pientä syttyi tuleen. Se ei ollut pelottava uni, vaan ennemminkin leikittelevä, olin hyvällä tuulella herätessäni. En ole ennen nähnyt tulesta tällä tavalla unta. Eräässä painajaisessa tuli on ollut pelottavana elementtinä, enkä ole juurikaan kokenut sitä esimerkiksi inspiroivaksi, vaikka olenkin joskus katsellut ja kuunnellut takkatulen ritinää.

Uneni herätti minut ajattelemaan omaa sisäistä tultani. Ajattelen, että se on syttymässä. Koen sen liittyvän luovuuteen, inspiraatioon, intohimoon, siihen, mikä antaa elämässä draivia, tahtoa mennä vaikka läpi harmaan kiven. Olen kyllä halutessani sitkeä ja päättäväinen ja koen menneenikin vaikka läpi harmaan kiven, mutta ilman sitä tulta, olen kuvitellut haluavani jotain (opiskelu- ja työmielessä), mutta se veikin minut ojasta allikkoon. Ei se ihan huono juttu ollut, oli ihan hyvä tehdä mutka burn outin kautta.

Mutta nyt minulla on jotenkin erilainen tunne. Mielessäni on asioita, jotka antavat minulle itseluottamusta ja innostusta, vaikka niihin sisältyy haastetta. Mietin, pystynkö? Pieni sisäinen minäni epäröi. Muut voisivat sanoa, että ei kannata. Lannistaa. En kysy muilta, koen, että voin päättää itse, luottaa vaistooni.

Tästä tulikin mieleeni, että olen alkanut lukea erästä kirjaa. Teen siitä poikkeuksellisesti blogikirjoituksen, jota täydentelen pikkuhiljaa ja laitan sen liikkeelle yhtä aikaa tämän postauksen kanssa. Kerron teille, mitä kokemuksia tämä kirja minulle antaa.

Uskon, että nämä positiiviset mielikuvat johdattavat minua eteenpäin ja että uneni liittyy luomisen heräämiseen. Että voin ottaa tilanteen vastaan sellaisena kuin tulee ja uskoa, että voimani ja taitoni riittävät siihen. Saatan oppia uusia asioita ja nauttia siitä mihin olen ehkä ryhtymässä. Lisäksi mielessäni on ajatus, että voin kasvaa pienin askelin (heti ei tarvitse tietää ja osata kaikkea) :)

Naiset jotka kulkevat susien kanssa

Aion kirjoitella tämän postauksen vähän poikkeuksellisesti - osissa. Kyseessä on siis kirja, jota parhaillaan luen. Se kertoo inspiroivasti tarinoita naisista ja tulkitsee naisen psyyken vaistonvaraista osaa. Takakannen mukaan

Jokaisessa naisessa vaikuttaa voima, joka on yhdistelmä herkkiä vaistoja, intohimoista luovuutta ja iätöntä viisautta. Tämä voima on villinainen, kesyttämätön vaistonvarainen olemus, joka on luonnollinen osa terveen naisen psyykettä.

 Aion kirjoitella tähän postaukseeni lainauksia kirjasta, jotka inspiroivat minua sekä havaintojani omien ajatusteni muutoksista; esimerkiksi unia, uutta ymmärrystä ja muutosprosessia ylipäätään.

Miksi tästä kirjasta voisi olla hyötyä juuri minulle? Lausahdus, johon pysähdyin tämän kysymyksen tiimoilta oli seuraava

Kun nainen vahvistaa suhdettaan villiin olemukseen, hän saa lahjaksi pysyvän, sisäisen tarkkailijan, tietäjän, näkijän, oraakkelin, innoittajan, vaiston, luojan, keksijän ja kuuntelijan, joka ohjaa, suosittelee ja kannustaa elämään täydesti niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kun nainen on läheinen tämän olemuksen kanssa, se säteilee heistä. Tämä villi opettaja, villi äiti, villi opastaja tukee heidän sisäistä ja ulkoista elämäänsä tapahtui mitä tahansa.

Ajattelen, että tämä on juuri oikea kirja minulle. Toimistohiirestä Leijonaemoksi - osa kasvunprosessia, joka on menossa parhaillaan ja johon se niin luonnollisena osana sopii:)

Luin eilen tarinaa luita keräävästä naisesta, La Lobasta. En ymmärtänyt tarinaa, mutta onneksi se selitettiin auki (kuten myös muut tarinat selitetään). Erityisesti pysähdyin ajattelemaan, miten hänen kerrotaan olevan elämää ylläpitävä voima; miten hän on se, jonka puoleen on käännyttävä, kun jokin on kadoksissa. Kirjassa kuvaillaan,  että hän asuu lantion syrjässä, puoliksi luovassa tulessa, puoliksi sen ulkopuolella. Täällä ilmeisesti sijaitsevat pienimmät ja suurimmat ideat odottamassa, että mielemme ja toimintamme toteuttaisivat ne. Nainen kuvataan kaksi miljoonaa vuotta vanhaksi ja että hänen puoleensa voi kääntyä, hänen kanssaan voi keskustella ja häntä voi kuunnella.

No, kokeilunhaluinen kun olen ja minulla sattui olemaan sopivasti mielessäni kysymys, niin yritin sitten mielessäni ottaa yhteyttä tähän vanhaan viisaaseen sisäiseen villinaiseeni. Yritin kysyä, että mitä teen erään kysymyksen kanssa. Tilanne on tarkemmin pohdittu seuraavassa blogitekstissä, mutta lyhykäisyydessään sain unen tulesta ja mieleeni tulvi positiivisia mielikuvia tilanteesta. Näin ollen koin vastauksen olevan kyllä, ja että tämä tilanne johtaa minua jollain tavalla luovuuteni ja inspiraation äärelle.

Täydennetty 23.9.
Kirjoittelin maskuliiniseen puoleeni liittyvistä havainnoistani täällä.  Kirjassa asiasta kerrottiin tarinalla, jossa naisen veljet saapuivat puolustamaan häntä, kun hän heitä eniten tarvitsi. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi, että mitä voimakkaampi ja suurempi animus (vastakkaisen sukupuolen olemus, silta sisäisten ajatusten ja tunteen maailman ja ulkoisen maailman välillä) on, sitä paremmin, helpommin ja tyylillä nainen ilmentää ideoitaan ja luovaa työtään ulkoisessa maailmassa konkreettisella tavalla. Naisella, onka animus on kehittymätön, on paljon ideoita ja ajatuksia, mutta hän ei pysty toteuttamaan niitä ulkoisessa todellisuudessa. Häneltä jää aina kesken loistavien ideoidensa järjestäminen tai niiden toteuttaminen.

7.10.
Kirjoittelin juuri kiltteyden ansaan liittyvistä unistani.

Kirjassa tähän teemaan liittyen puhutaan myös ansoista; Tarinassa tyttö kokee kullatut vaunut ja rikaan elämän houkuttelevaksi, suostuu vanhan naisen mukaan ja menettää samalla elämäntyylinsä. Pitää alistua olemaan hiljaa, puhumaan vain pyydettäessä ja paikoillaan.

Tulkinnan mukaan "yksi vahingollisimmista hyökkäyksistä villiä itseään kohtaan on tulla ohjatuksi käyttäytymään kunnolla vihjaamalla, että siitä seuraa (ehkä) palkinto. Vaikka tällä menetelmällä saattaa väliaikaisesti saada kaksivuotiaan siivoamaan huoneensa (ei leikkiä ennen kuin on vuode sijattu), se ei koskaan voi toimia elävän naisen kanssa. Vaikka johdonmukaisuus, vaiheiden seuraaminen ja järjestys ovat kaikki tärkeitä luovan elämän toteuttamisessa, vanhan naisen määräys "olla kunnolla" tappaa kaikki kasvun mahdollisuudet".

Niinpä kirjassa puhutaan leikin ja vaiston puolesta.

17.10.
Unet uhkaavasta miehestä

Kirjan mukaan tällaiset unet voivat merkitä useampaakin asiaa, mutta yksi tulkinnoista (jonka koen sopivan itselleni) on, että "unta näkevä nainen on juuri löytänyt, tai löytämäisillään, ja alkamassa vapauttaa unohdettua ja kahlitsevaa psyyken toimintoa." ... "Naisten unien uhkaavaa mies ilmaantuu paikalle, kun initiaation hetki on koittanut - kun tapahtuu psyykkinen siirtyminen tietämisen ja käyttäytymisen tasolle.  Ja riippumatta siitä, miten vanhaksi nainen elää, kuinka monta vuotta kuluu, häntä odottavat yhä uudet iät, vaiheet ja "ensimmäiset kerrat".

Kirjassa kerrotaan "saalistajasta", jonka olemassaoloon nainen herää ja annetaan sille monta tulkintaa. Uhkaavia tekijöitä voi olla kulttuurissa, perheessä, kuin vaikkapa uskonnossakin.

Itse havahduin "kiltteyden ansaan" ja tunteeni ja puolustuskykyni sitä vastaan ovat heränneet uudella tavalla.

Jatkuu myöhemmin...