Henkisestä valmistautumisesta

Aloin eilen jostain syystä miettiä tilanteita, joihin on liittynyt henkistä valmistautumista. Elämäni tähän mennessä "suurimpia koitoksia", joihin olen valmistautunut pitkään ja hartaasti.

Toinen liittyi ammatillisesti merkittävään tilanteeseen, johon piti valmistautua monta kuukautta etukäteen, jopa puoli vuotta. Tsemppasin itseäni paljon. Se oli vuonna 2011; kuuntelin paljon jääkiekkoon liitettyjä biisejä ja ajattelin olevani jääkiekkojoukkue ja tekeväni maaleja.. Kuuntelin eilen pari näistä biiseistä ja ensimmäisen kohdalla halusin oksentaa. Uskoisin, että se johtui siitä, että tavoitellessani tätä merkkipaalua jätin syrjään tunteeni ja tarpeitani. Pian tämän jälkeen kaaduinkin burn outiin. Tämä biisi toi mieleen sen, miten olen pystynyt toimimaan näin ja aivopesemään itseni tuolla tavalla. Itse koitos sujui hienosti vaikka olin aivan loppu. Toinen biiseistä kuvasi minulle palautumista; kuvittelin olevani ikään kuin toipunut koitoksesta, pitäneeni riittävästi lomaa ja olevani jälleen täysissä voimissa. Itkin, kun kuulin sen biisin, tämä palautuminen kesti pidempään kuin olisin arvannut...

Ja se toinen olikin paljon jotain merkittävämpää. Nimittäin synnytys. Aloin miettiä myös siihen valmistautumista. Se olikin jotain aivan muuta. Otin lähtökohdaksi tunteiden käsittelyn niiden nielemisen sijaan. Kävin läpi paljon pelkojani ja oivalsin niiden taustoja. Kuvittelin ensiksi, että eniten pelkään kipua. Mutta kipupelko ei ollutkaan se juttu, vaan mahdollinen myötätunnottomuus ja tilanteessa yksin oleminen. Että ympärilläni olisi kovia ihmisiä, jotka tarkastelisivat tilannetta vain lääketieteellisesti ja että minun tuntemukseni jäisivät syrjään. Valmistauduin tästä näkökulmasta. Opettelin rentoutumista ja kuuntelemaan kehoni tuntemuksia ja tunteitani. Opettelin tuntemaan, mitkä liikkeet ja ajatukset auttavat ja etsimään ihmisistä halun auttaa minua. Opettelin tunnistamaan myötätuntoa ja puhumaan peloistani. Ja tämä kaikki toimi. Synnytys oli minulle voimaannuttava kokemus ja koen edelleen, että ikään kuin synnyin uudelleen sillä hetkellä. Aloin kasvaa kohti leijonaemoa ja jätin toimistohiiren pelkoja taakseni.

Nämä kaksi kokemusta ovat antaneet minulle paljon. Olen molemmista ylpeä, vaikkakin synnytys on minulle tärkeämpi kokemus kuin ammattipiireissäni korostettu ammatillinen suoritus. Olen tarvinnut molemmat ymmärtääkseni asioita, enkä ole katkera burn outistani. Ilman sitä en ymmärtäisi yhtä paljon enkä voisi esimerkiksi ymmärtää muita samalla tavalla kuin nyt katselen maailmaa. Ja entä synnytys sitten.. Olen sinut joidenkin pelkojeni kanssa ja tiedän voittaneeni ne. Se, jos mikä, antaa minulle voimaa uskoa, että voin kohdata muitakin pelkojani.

Näissä molemmissa on heittäytymistä johonkin itselle tärkeään, täysillä ja vailla tietoa, kuinka siinä käy. En tiedä, miksi aloin ajatella näitä ja purkaa tuntemuksia sanoiksi, mutta uskon, että se selviää minulle ajallaan. Ehkä palaan näihin ajatuksiin myöhemmin ja haen samaa voimaa?

Voimaannuttavaa päivää myös sinulle!

Minä ja muistikirja?

Sain Elämän flow -uutiskirjeen mukana kutsun/mainoksen kirjoittamishaasteeseen - Löydä elämän flow. Ajatus kiehtoo minua.. Se ehkä antaisi vastauksia kysymyksiin, joita pohdiskelen. Kirjoittelinkin tästä teemasta jo vähän aiemmin, mutta ajattelin vielä jatkaa.. Mietin esimerkiksi, miten tämä toimii? Mielestäni toisinaan kumpuaa ajatuksia, jotka minulla on tarve kirjoittaa blogiini muiden luettavaksi ja toivon, että niistä on hyötyä jollekulle, ellei nyt niin myöhemmin:) Haluan jakaa kokemuksiani ja ajatuksiani positiivisessa mielessä.

Toinen juttu mitä haen, on itsensä ymmärtämistä ja tuntemista. Mikä olisikaan parempi tapa kuin kirjoittaa syvältä kumpuavia ajatuksia ja oivaltaa niiden kautta asioita itsestään? Ihanan hiljaisuuden vallitessa kuunnella, mitä juuri tänään tällä hetkellä tunnen ja koen. Ajattelen siis, että koen tänään tapahtuvat asiat sen valossa, miltä minusta juuri nyt tuntuu ja ne muovautuvat sen mukaan. Toisin sanoen, jokin sillä hetkellä harmittavaltakin tuntuva asia voi johtaa hyvään, kun sen antaa niin vaikuttaa.

Haen myös sisäistä voimaa. Eli kun tunnen itseni ja luotan itseeni, eivät ympärillä tapahtuvat asiat ja muiden mielipiteet niin hetkauta minua. Kasvan kohti leijonaemoa herkistymisten kautta:)

Oli ilahduttavaa lukea kirjoittamishaasteeseen osallistuneiden kommentteja, vielä vähän epäröin, voiko niin tapahtua myös minulle:) mutta pyrin jättämään tilaa sellaiselle ajatukselle, että kokemus voi olla hieno ja johdattaa eteenpäin kohti hyvää.

Ahdistavista ajatuksista irtipäästämistä

Tunnen, miten ahdistusta on taas nousemassa. Minun on mm. haastavampaa nukahtaa ja pienet asiat alkavat häiritä. Tämä on kuitenkin burn out -taustaisena minulle aika tavallista ja käytössäni on monipuolinen työkalupakki näihin tilanteisiin.

Yksi hyväksi kokemani kirja on ollut (ja on edelleenkin) Judith Orloffin Emotionaalinen vapaus. Se on auttanut minua saamaan oivalluksia tunteisiini liittyen ja tiedän, että tästäkin nousevasta ahdistuksesta voin päästä irti (en jätä sitä vellomaan sisälläni). Voin luottaa siihen, että tämäkin tunne tulee ajallaan pintaan käsiteltäväksi ja kerrottuaan asiansa se poistuu.

Etsin omaksi - ja myös teidän - iloksi kirjasta erään meditaatioharjoituksen.

 Vapauttava meditaatio; Nauti levollisuudesta

Uppoudu muutaman upean minuutin ajaksi tunteeseen siitä, että kaikki on täydellisen hyvin. Mitään ei tarvitse muuttaa tai tehdä. Kaikki, siis aivan kaikki, on täysin järjestyksessä. Vaikka elämässä on ylä- ja alamäkiä, sekin on täydellistä. Ei huolia tai paineita, vaan täydellinen rentoutuminen. Anna itsesi pehmetä ja sulaa tuohon nautinnolliseen tunteeseen.

 On hyvä välillä kyseenalaistaa omia ajatuksia. Itselleni ainakin tulee ensin hetkellinen epäusko jo siinä, kun luen tätä. Sitten alan muokata ajatuksiani uuteen uskoon. Ajattelen, että kun toistan tällaista harjoitusta, alan murehtia pikkuhiljaa vähemmän sellaisia asioita, voita en voi muuttaa tai joihin en voi vaikuttaa:)

Kauniita asioita

Innostuin tekemään eilen panna cotta -jälkiruokia. Ne ovat ihanan makuisia ja kuitenkin niin helppoja:) Tein vielä yhden ylimääräisen tälle aamulle nautittavaksi:) Jos innostut tekemään niin esimerkiksi tältä sivulta löytyy samanlaltainen resepti. (Itse teen ne kokonaan kermasta)

Minulla on ollut ajanjakso, jolloin innostuin kokeilemaan erilaisia jälkiruokia (creme brulee, tiramisut yms. tulivat tutuiksi). Samoin olen ollut kiinnostunut jossain vaiheessa kiinalaisesta ja thaimaalaisesta ruoasta sekä italialaisesta ruoasta. Ajattelen tutustuvani jonkin maan kulttuuriin ruoan kautta:) Nämä ovat piristäneet keittiötä ja jotkin kokeilut on tullut toteutettua uudelleenkin.

Mutta kun kokeilee jotain itselleen uutta ja vierasta, on hyvä sallia myös epäonnistumisen mahdollisuus. Aina jostain hyvältä kuulostavalta ei tulekaan niin herkullinen kuin kuulostaa.. Mutta onneksi monet jutut ovat kuitenkin onnistuneet ja ovat sitä kautta kannustaneet tekemään uusia kokeiluja.

Herkullista päivää sinullekin:)

Pysähtyminen

Taikasaappaiden Helin blogitekstin innoittamana palasin itselleni tuttuihin mindfulness-harjoituksiin vauvan aamutorkkujen aikana. Mutta kuinka se olikaan taas vaikeaa! Kun yrittää keskittyä johonkin, esimerkiksi niin yksinkertaiseen asiaan kuin oma hengitys, ajatus katkeaa, kun tilalle tulee muita ajatuksia..

Millaisia ne muut ajatukset sitten ovat? Pitäisi tehdä muka jotain muuta tai esimerkiksi jostain alkaa syyhytä.. Tuntuu epämukavalta olla vain, antaa itsensä olla jossain mukavassa asennossa. Mutta kun tiedostaa nämä, niin ne menevät ohitse. Se on jännä, miten syyhyäminenkin lakkaa, kun sen antaa olla, ja ajatus suorittamisesta (sillä hetkellä) lakkaa, kun sen vain tiedostaa..

Päätinkin, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja teen viikon ajan jonkin lyhyen harjoituksen päivittäin. Kuuntelen, mitä mieleni minulle syöttää ja päästän niistä irti. Etsin hyvää oloa ja annan kiitollisten ja kauniiden ajatusten täyttää mieleni:)

Tämän kannustukseksi palasin Rhonda Byrnen kirjaan Voima ja löysin sieltä hyvän ajatuksen

Jokapäiväisessä elämässämme emme useinkaan tajua, 

että saamme paljon enemmän kuin annamme ja että 

elämästä tulee rikas vain kiitollisuuden myötä.

Olisi vasmasti paljon kiitollisuuden aiheita, jotka vain menevät ohi huomaamattaan. Itse tulee nykyisin huomioitua joitakin sellaisia, joita olen mielessäni toivonut ja jotka toteutuvat. Välillä pyydän johdatusta johonkin haasteelliseen tilanteeseen ja olen kiitollinen, kun tiedän miten toimin ja uskallan toimia vaistojeni ohjaamalla tavalla:) Mutta muulloinkin voisi pysähtyä:)

Herukoiden poiminnasta nautiskelua..(?)

Eilen oli ihana aamu. Nautin siitä heti alusta alkaen ja paistoin pekonia & keitin munia sunnuntain kunniaksi:) Join kupin hyvää kahvia. Ja yllättävää kyllä, päätin myös poimia punaisia viinimarjoja. Aamulla poimin niitä siten, että vauva oli hetken rattaissa, päivällä jatkoin hänen ollessaan torkuilla..

Itseasiassa mietin, miten rentouttavaa se on. Aurinko paistoi (olin vähän varjossa) eikä ollut kiire mihinkään tai tehdä mitään muuta. Mutta silti yksi pohdinta alkoi tulla mieleeni. Nimittäin oman äitini tapa noukkia viinimarjoja. Minulla on kestänyt jo muutaman vuoden päästä siitä tavasta irti. Eli viinimarjoja pitäisi poimia urakalla - mahdollisimman paljon kerralla - ja mehuttaa niitä vielä samana päivänä. Pestä pullot, pestä mehustin.. Sillä tavalla se muodostuukin työksi ja stressiksi, eikä mukavaksi puuhasteluksi.

Olen oppinut pakastamaan kerralla poimimani marjat - mehutan niitä sitten myöhemmin:)  Voin silloin yhdistellä eri aikaan kypsyviä marjoja (esimerkiksi aronioita, jotka kypsyvät paljon myöhemmin). Tällöin ei ole niin väliä, paljonko noukkii kerralla, tuleeko sitä maijallista vai ei:)

Oletko sinä miettinyt tapojasi tehdä arjen pieniä asioita? Tuleeko sinusta suorittaja esimerkiksi laittaessasi ruokaa, tiskatessa, puutarhassa - vai osaatko ottaa rennosti ja nauttia? Itse vielä opettelen, se taitaakin olla loppuelämän juttu:)

Tunteiden käsittelystä - näkökulmiä äitinä

Mitä hyötyä tästä tunteiden käsittelystä sitten on? Miksi hahmottaa niitä eri tavoin ja miksi niistä pitäisi päästää esimerkiksi äitinä irti?

Voin reagoida vaistoillani sen sijaan että reagoisin (negatiivisin) tuntein. Eli esimerkiksi kun vauvani väsyneenä tai eroahdistuksissaan känää (kitisee), ja se alkaa ärsyttää minua.. Jos aina reagoin tähän ärsyyntyneen tunteen vallassa, mitä opetan lapselleni? Jos esimerkiksi yritän olla huomioimatta tätä hänen tunnettaan tai alan vähän harmistuneena rauhoittelemaan, rauhoittuuko vauva unille mukavissa merkeissä? Uskon, että näin ei käy, vaan siirrän jotain tunnetta pikkuhiljaa lapseen. Sillä, että reagoin joskus harmistuneesti, en usko olevan merkitystä, vaan sillä, miten jokapäiväisessä elämässä reagoin. Jos pääsen tunteestani jyvälle, voin reagoida rauhallisemmin ja auttaa vauvaa kenties oppimaan, että unen tulossa ja nukahtamisessa ei ole mitään pelottavaa. Toivon ainakin voivani tähän vaikuttaa, koska minulle uniongelmat ovat olleet jokapäiväistä elämää.

Toisekseen, sitä lakkaa arvioimasta, että onko vauva kiltti vai ei. Itseasiassa kysymys alkaa tuntua oudoltakin, kun sitä ajattelee, että vauvan itkujen ja muiden ilmaisujen takana ovat tunteet ja tarpeet, eikä se onko hän kiltti vai ”tuhma/vaativa”. Käytän myös sanaa tuhma, koska yleensä vastakohta jätetään leijumaan ilmaan kysyttäessä ”onko lapsi kiltti”. En usko, että vauva vielä puolivuotiaanakaan on tahallaan vaativampi, vaan että hänellä on omat tarpeensa ja että ilmaisuun vaikuttaa jo tämän ikäisenä, miten niihin on aiemmin vastattu. Toisin sanoen olisin huolissani, jos lapseni ei aktiivisesti ilmaisisi omia tarpeitaan. Sitä myös hyväksyy lapsensa sellaisena kuin on, eikä vain "kilttinä tyttönä".

Mieleeni tulee myös se, että elämään tulee lisää rakkautta, kun reagoi ymmärtäväisemmin ja rakastavammin sen sijaan, että olisi ärtynyt ja harmissaan. Ja onhan se myös sellainen asia, että sitä tulee hiljalleen takaisinkin:) Ja toki myös äitinä on koko ajan yhä parempi olla, kun vatvoo aina yhä vähemmän negatiivisia asioita mielessään:)