Flowta etsimässä

Olen miettinyt kysymystä, että miten lapsiperhearjesta voisi nauttia mahdollisimman paljon. Pohdintani nousi taas pinnalle, kun satuin lukaisemaan ajatuksen flow-kokemuksista ja kuulin vielä aiheesta kirjavinkin. Kirja keskittyy työelämään, mutta mietin, voiko idea toimia myös kotona? Eli kyseessä on Mihaly Csikszentmihalyi: Hyvä Bisnes Johtaminen, flow ja tarkoituksen luominen, ks. esim. tämä linkki. Innostuin pohtimaan kirjan sisältöä jo ennen lukukokemustakin;

Flown luominen; työllä pitäisi ensiksikin olla päämäärä. No, mieleeni tulee ensimmäisenä ajatus perheenjäsenten hyvinvoinnista, mm. siitä että kaikilla olisi hyvä olla, ja että kaikkien tarpeet - omani mukaanlukien - tulevat huomioitua. Ja toisaalta että tarvittavat kotityöt tulisi kuitenkin tehtyä. Mietinkin, että päämäärä voi kyllä helposti hävitä tehtävien taakse. Tekemistä on niin paljon, pieniä erilaisia asioita, että käy niin, että syy miksi asioita tekee vain unohtuu. Haluaisinkin pitää juuri päämääräni kirkkaana mielessäni. Että haluan luoda hyvää fiilistä ympärilleni.

Toiseksi tarvitaan nopea palaute; no siitä ei ole epäselvyyttä, nälkäinen lapsi tai puoliso antaa palautteen nopeasti (negatiivinen palaute), mutta positiivinen palaute saattaa viipyillä..

Tasapaino haasteiden ja taitojen välillä; syvä keskittyminen jolloin ei tarvitse miettiä mitä tekee vaan voi toimia spontaanisti ja automaattisesti. Tämä voisi löytyä helpostikin.  Haasteena sen sijaan on mielestäni nykyhetken tärkeys (tehtävä saa viedä kaiken huomion), sillä usein päivät ovat täynnä erilaisia keskeytyksiä (esim. vauva ei viihdy hetkeäkään yksin -vaiheet, puhelin soi jne...). Toisekseen usein erilaiset ajatukset (tulevaisuuteen liittyvät ajatukset, kuten mitä tarvitaan kaupasta tai menneisyyteen liittyvät, esim. mitä joku henkilö sanoi) pyörivät mielessä.

Vahva tilanteen hallinta; joskus on tilanteita, jolloin mikään ei tunnu olevan hallinnassa, ts. jokin kodinkone hajoaa juuri silloin kuin ei pitäisi, kissa tekee tarpeensa sinne minne ei pitäisi ja vauva puklaa vaatteilleen juuri kun on lähdössä (myöhässä) asioille, mutta pääsääntöisesti hallinta olisi mielestäni saavutettavissakin. 

Eli flowta voisi ehkä yrittää metsästää kotikentälläkin. Pitäisi vain löytää tasapaino erilaisten keskeytysten ja mielessä liikkuvien ajatusten (esim. huolien) kanssa, että pystyisi keskittymään kunnolla siihen, mitä on tekemässä. Ja että muistaa, miksi jotain tekee, ts. kokee työnsä tärkeäksi.

Arvostelua ja kasvamista vahvaksi oman tiensä kulkijaksi

Tuntuu olevan meneillään ajanjakso, että toimintaani äitinä halutaan arvostella. Minulle tärkeitä teemoja ovat rakkaus ja läheisyys ja yllättäen kommentit yrittävät repiä tätä kantavaa teemaa hajalle. Irroittaa lasta ja minua äitinä toisistaan eri tavoin, esim. lapsen tarpeisiin ei saisi reagoida ja näitä tarpeita pitäisi myös eri tavoin minimoida, ts. jo vauvasta pitäisi muovata kiltti pikkuaikuinen, joka ei tunnista tarpeitaan tai osaa niihin reagoida.

Aiemmin olen pyrkinyt ennemminkin antamaan näiden viestien mennä ohi korvien, mutta tällä kertaa aloinkin harjoitella enemmän vasta-argumentointia. Kokeilin, mitä tapahtuu, jos sanon neuvolassa terveydenhoitajallekin muutamia ajatuksiani. Ei mitään, hän perusteli omaansa ja minä omaani. Poistuin jälleen tympääntyneenä ja jatkan omaa tapaani toimia. Kiinnitän huomiota siihen, että hän ei kysy, miten toimimme ja toimiiko se meillä, vaan vain tyrkyttää omaa katsantokantaansa. Koska taustalla ei ole äidinvaistojen kuuntelu ja niihin luottaminen sekä rakkaus, päätän jättää saamani ohjeet syrjään.

Tämä ei ole kuitenkaan niin helppoa. Koska minut on kasvatettu kiltiksi, joudun punnitsemaan, toiminko korrektisti ja kohtaamaan erinnäisiä pelkoja (kilttinä "tyttönä" pelkään, että minut hylätään, jos en yritä miellyttää muita). Kohtaan kuitenkin mieluummin tämän pelkoni, kuin yritän äitinä miellyttää jokaista vastaantulijaa ja päätyisin ratkaisuihin, jotka eivät ole minun tapojani toimia.

Tsemppiä kaikille samoja tuntemuksia kokeville!

Toimistohiiren tarina

Ajattelen välillä, että rohkenenko kertoa tarinani, mutta nyt olen aikeissa sitä aloittaa. Jatkan sitä sitten pikkuhiljaa blogini muiden kirjoitusten mukana.

Ajoin itseni burn outiin reilu pari vuotta sitten. Taustalla oli liikaa toitä ja kuvitelma siitä, että sekään ei riitä. Pitäisi tehdä enemmän, tehokkaammin... En osannut tunnistaa omia rajojani tai että olen aivan loppu. Kuvittelin, että jaksan vielä tämän. Ja sitten seuraavan ja seuraavan ja taas seuraavan.. se oli loppumaton suo. Mutta tiedättehän, sitten se päättyi, yks kaks.

Se oli jännä hetki. Kesken ajomatkan vaistoni kertoi minulle, että on aika soittaa työterveyshuoltoon ja varata aika. Mietittyäni hetken pystyin perustelemaan sen itselleni. En kuitenkaan varannut sitä samalle päivälle vaan viikonlopun jälkeen (jätin itselleni hetken pohdinta-aikaa). Kävin terveydenhoitajalla ja siitä se lähti. Ongelmavyyhti alkoi purkautua. Olin sairaslomalla, kävin keskustelemassa, kirjoitin. Purin ulos kokemustani. Samalla aloin pikkuhiljaa ymmärtämään itseäni.

En ole katkera siitä, että minulle kävi näin. Olen kiitollinen. Se pysäytti ja aloitti muutoksen minussa. Ilman sitä jatkaisin ehkä edelleen samalla linjalla.

Se, että uskalsin luottaa vaistooni juuri tuolla hetkellä on antanut minulle paljon. Ajoituskin oli hyvä, olin siihen valmis. Tämä, ja myös monet muut hetket, ovat opettaneet minua luottamaan vaistooni, mikä on ollut tukena äitiydessäkin. En ole niin tuuliajolla kuin olisin ilman.

Juhannus

Rentouttavaa Juhannusta teille kaikille!

Usein kesän osalta juuri juhannukseen liittyy paineita ja odotuksia. Sen pitäisi olla kesän parhaita hetkiä. Kaikki kyselevät "mitä teit juhannuksena" jne. Mutta voikin käydä niin, että aurinko ei paista juuri siellä missä on, ei tullutkaan heitettyä talviturkkia mereen ja uitua, tai lapset sairastuvat vatsatautiin ja ollaankin kotona.. Whatever..
 

Tärkeintä on ottaa rennosti ja nauttia, missä ikinä on. Voi ajatella, että tässä on hyvä olla. Vaikka ei tule lähdettyä mihinkään ja tehtyä mitään erityistä. Juuri silloin voi nauttia kiireettömyydestä...

Nukkumishaasteita

Meillä on ollut joitakin levottomampia öitä. Vauva kääntyilee ja vääntyilee unissaan ja herää aikaisemmin kuin yleensä. Tänään herätti neljältä, mutta sain onneksi lopulta jatkamaan yöuniaan. Mietinkin, millainen äiti haluan olla. Haluan olla äiti, joka tukee lastaan nukkumiseen liittyvissä haasteissa alusta alkaen. Olen myös alkanut miettiä, miten haluan tähän suhtautua. Haluan ottaa mahdollisimman rennon otteen ja stressata mahdollisimman vähän.

Lähestyn asiaa vaistojeni ja tunteideni kautta. Ajattelen, että kääntymis- yms. harjoittelut kuormittavat tällä hetkellä lasta ja konkretisoivat hänelle erillisyyttä minusta, äidistä. Joten otan häntä enemmän lähelleni sen sijaan, että laittaisin häntä esimerkiksi jatkuvasti lattialle. Ajattelen, että juuri minä osaan tulkita häntä parhaiten ja tiedän, mitä hän tarvitsee. Ensin on hyväksyttävä oma epävarmuutensa. Että oma tulkinta voi ja saa mennä metsään ja että on myös lupa ajatella toisin. On lakattava uskomasta kaikenlaisia neuvoja. Rakkaus näyttää kyllä tietä.

Uskon, että tällaiset ovat vain vaiheita, jotka menevät ajallaan ohitse. Ehkä nopeammin kuin arvaankaan.  Onko syyllä oikeastaan edes väliä, vain toimintatavalla on, vauvan kannalta katsottuna. Aion antaa olla lähelläni, kun hän minua tarvitsee. Ja rauhoittua itse. Uskoa, että saan myös itse tarvitsemani määrän unta.

 
Ps. On toki tärkeää huolehtia omasta riittävästä unensaannista. On myös eri olla yhden lapsen kuin useamman äiti. Tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä. Vain kertoa, miten itse suhtaudun tähän tänään.



 

Imetyspaita mainospaidoista

Iski inspiraatio tehdä imetyspaitoja. En jaksanut etsiä malleja käsityölehdistä ja päädyin hyödyntämään yhtä itselleni sopivaa imetyspaitaa. Piirsin kaavat leivinpaperille imetyspaidasta ja ompelin ensin yhden trikoosta. Sen jälkeen aloin miettiä, mistä tekisin toisen.. Satuin lukemaan Virpi Siiran blogia Oma koppa; Virpi oli tehnyt mekon mainospaidoista. Aloin miettiä, että voisikohan ajatusta hyödyntää imetyspaitaan...

Päätin testailla. Minulla oli 2 mainospaitaa, tummansininen ja vaaleanvihreä. Tein tummansiniseen ”imetysaukon” ja leikkailin loppukankaista/paidoista siihen sopivat osat kaavojen avulla. Kavensin myös paitaa hieman sisään ja hupsista, siinä se oli.

Olen aina ennen tehnyt ompelujutut kaavoja ja ohjeita tarkasti seuraillen, en oman mieleni mukaan. Huomasin, että näinkin voi saada hyvää jälkeä ja vieläpä jollain lailla vaivattomammin. Toki on riski, että jokin juttu menee vikaan, mutta voi se mennä ohjeitakin seuraillessa. Kerran olin tekemässä vispipuuroa ja siitä tulikin kiisseliä kun aloin lukemaan väärää ohjetta… siitä on jo paljon aikaa, mutta jäipä mieleen, että on hyvä keskittyä siihen mitä tekee.

Ihanat kamalat raskauskilot

Kukapa ei voisi sanoa joskus murehtineensa tai inhonneensa kehossaan jotain osaa.. Minulle – ja ehkäpä monelle muullekin – ei ole vain kertynyt raskauden yhteydessä kiloja, vaan ne tuntuvat haluavan myös itsepintaisesti jäädä, imetyksestäkin huolimatta. Mitään nopeaa ja helppoa keinoa minulla ei ole niiden karistamiseen, vaan olen alkanut ajatella, että voisiko niihin suhtautua toisin.

Ylpeys omasta kehosta

Ensin mietin, että voisinko vain ajatella olevani ylpeä kehostani? Vaikka kilot ovat ehkä tulleet jäädäkseen, arvet oletettavasti pysyvät ja rinnatkaan eivät todennäköisesti palaudu normaaleihin mittoihinsa… Voinko ajatella, että nämä ovat merkkejä siitä, että olen kantanut lasta kehossani sen yhdeksän kuukautta, synnyttänyt ja myös imettänyt. Mielestäni se tuntuisi hyvältä lähestymistavalta…

Mutta. Sitten on niitä, jotka ovat käyneet saman prosessin läpi ja joilla ei siitä huolimatta ole jäljellä raskauskiloja enää tässäkään vaiheessa.. eli kateus voi kuitenkin kyteä pienessä mielessäni tai pelko siitä, että minua pidetään esimerkiksi laiskana muihin verrattuna. Voinko ajatella, että minulla on juuri nyt jotain paljon arvokkaampaa kuin laihduttaminen? Jotain arvokkaampaa kuin salitreenit ja lenkkeily? Olen läsnä lapseni tärkeissä hetkissä. Ilman kiirettä, stressiä tai aikatauluja.

Onko sillä loppujenkaan lopuksi väliä, mitä muut ajattelevat, kunhan itse viihdyn kropassani? On ihanaa olla epätäydellinen minä. Että ei ole tarvetta jatkuvasti tavoitella täydellisyyttä, jotain, mitä on mahdotonta saavuttaa… Vaan että voisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

 

Kaikki on hyvin

Törmäsin upeaan elämäntaitoblogiin, nimittäin  Sara K:n blogiin Lilyssä, blogi löytyy täältä. Harmi vain, että hän ehti juuri lopettaa tämän blogin..

Jäin miettimään hänen kirjoittamaansa ajatusta

Kaikki on hyvin. 

Tämä on ainoa asia, jonka tahdon juurruttaa mieleesi. Sinun ei enää ikinä tarvitse olla huolissasi. Kaikki järjestyy aina kohdallasi.

Erilaiset stressaavat ajatukset täyttävät mielen helposti. Strssaamme tulevaa tai jo mennyttä. Pieniä ja suurempia asioita. Kuitenkin, juuri sillä hetkellä kaikki voi olla hyvin. Ajattelin ottaa tavoitteeksi, että juuri tänään en murehdi mitään, keskityn vain olemassa olevaan hetkeen.

Ne "hyvää tarkoittavat neuvot"

Olin aiemmin ajatellut, että aloittelen blogiani ”hyvää tarkoittavilla neuvoilla”. Sainkin niitä sitten sopivasti oikein roppakaupalla niin, että jouduin pysähtymään niiden äärelle ja miettimään niiden tarkoitusta. Koin, että neuvojen antaja kritisoi minua melkeinpä kaikesta, miten toimin äitinä juuri tällä hetkellä ja olin varsin harmissani. Minulla on tapana pilkkoa tällaiset tilanteet usein muutamaan osaan.

1. Mitä tämä kertoo minusta/mikä on tarkoitus minun osaltani
2. Mitä tämä kertoo antajastaan
3. Itseni vahvistaminen ja hyväksyminen äitinä

1. Mitä tämä kertoo minusta/mikä on tarkoitus minun osaltani

Kuulostelen yleensä tunteitani ja pyrin aistimaan niitä mahdollisimman tarkkaan. Usein myös tiivistän niitä mielikuviksi. Tällä kertaa koin, että minua mitätöitiin äitinä. Tunne tuntui pahalta ja ikävältä, ikään kuin olisin yksinäinen pieni tyttö, joka kaipaisi tsemppausta, mutta saikin kritisointia sen sijaan.
 
Tarkoitusta pohtiessani minulle tuli tunne, että tämän on tarkoitus opettaa minua asettamaan rajoja huonolle käytökselle, ja myös sitä kautta arvostamaan itseäni vielä enemmän. Tätä avittamaan minulle alkoi nousta kunnon kiukku (ilman oman pahan olon ja kiukun tuntemista on  vaikeaa asettaa rajojakaan).

2. Mitä tämä kertoo antajastaan

Kiinnitin huomiota siihen, että neuvojen antaja korosti omaa erinomaisuuttaan kommenttiensa yhteydessä, toisin sanoen nosti omaa häntäänsä. Mielestäni silloin, kun omat asiat ovat hyvin, ei useimmiten ole tarvetta noin voimakkaaseen arvosteluun ja toisen mielen pahoittamiseen. Ajattelenkin, että tämä toinen henkilö voi itse pahoin, ja yritti ikään kuin siirtää oman tunteensa minulle (ei kestänyt sillä hetkellä äitiyteen liittyvää onneani).

Pyrin yleensä olemaan varovainen sanoissani, jotten loukkaa tällaista ihmistä lisää, vaikka olenkin periaatteessa sitä mieltä, että tällaiseen käytökseen on hyvä asettaa myös rajat. Aika diplomaattiseen toimintaan siis pyrin..

3. Itseni vahvistaminen ja hyväksyminen äitinä

Lopuksi mietin vielä saamieni kommenttien teemoja läpi ja omaa toimintaani. Miten omasta mielestäni toimintani äitinä on hyvä toimintamalli ja että voin jatkaa samaan malliin. Tässä kohtaa vertaisin tilannetta räksyttävään terrieriin ja lauhkeaan newfoundlandinkoiraan, joka katsoo tätä pikkukaveriaan sivusilmällä, haukahtaa ehkä kerran pari ja jatkaa omia touhujaan.

 

Miksi näin tämän "vaivan"

Huomasin, että käsittelemättömänä tilanne sai hermojani kiristymään ja esimerkiksi tiuskimaan aiheettomasti puolisolleni. En kuitenkaan halua tällä tavalla lisätä omaa ja muiden ärsyyntymistä ja pahaa oloa vaan ikään kuin saada sen pois mielestä. Tällainen toimii minulla..

Blogin tarkoitus

Ajattelin aloittaa tämän blogin pohtimalla kirjoitusteni tarkoitusta. Eli suunnitelmanani on tuoda esille ajatuksiani siitä, miten äitiys voi kasvattaa ja kehittää elämässä eteenpäin. Tarkoitus on puhua pääosin äidin näkökulmasta, vaikka odotettavissa on myös lapsen näkökulmaa. Tätä aloittaessani lapseni on reilun viiden kuukauden ikäinen ja itse olen 31 v.

Tarkoituksenani ei ole loukata ketään tai sanoa, että näin kaikkien pitäisi toimia, vaan ennemminkin kirjoittaa ylös omia havaintojani; ja mikäli joku on pohtimassa samanlaisia kysymyksiä, on minusta mukava ajatella, että hän voisi saada ajatuksistani taustatukea tai ehkä jonkun idean tai ajatuksen.

Haluan olla rehellinen ja teeskentelemätön. En aio ottaa kantaakseni mitään roolia, vaan kertoa juuri siitä, miltä tämä teema minusta juuri nyt tuntuu.

Innostun myös toisinaan tekemään esimerkiksi käsitöitä ja saatan laittaa niitä myös näkyville. Ne ovat kuitenkin vain sivuroolissa.

Mutta näillä ajatuksilla aloitellaan, katsotaan, miten lähtee etenemään...