Ne "hyvää tarkoittavat neuvot"

Olin aiemmin ajatellut, että aloittelen blogiani ”hyvää tarkoittavilla neuvoilla”. Sainkin niitä sitten sopivasti oikein roppakaupalla niin, että jouduin pysähtymään niiden äärelle ja miettimään niiden tarkoitusta. Koin, että neuvojen antaja kritisoi minua melkeinpä kaikesta, miten toimin äitinä juuri tällä hetkellä ja olin varsin harmissani. Minulla on tapana pilkkoa tällaiset tilanteet usein muutamaan osaan.

1. Mitä tämä kertoo minusta/mikä on tarkoitus minun osaltani
2. Mitä tämä kertoo antajastaan
3. Itseni vahvistaminen ja hyväksyminen äitinä

1. Mitä tämä kertoo minusta/mikä on tarkoitus minun osaltani

Kuulostelen yleensä tunteitani ja pyrin aistimaan niitä mahdollisimman tarkkaan. Usein myös tiivistän niitä mielikuviksi. Tällä kertaa koin, että minua mitätöitiin äitinä. Tunne tuntui pahalta ja ikävältä, ikään kuin olisin yksinäinen pieni tyttö, joka kaipaisi tsemppausta, mutta saikin kritisointia sen sijaan.
 
Tarkoitusta pohtiessani minulle tuli tunne, että tämän on tarkoitus opettaa minua asettamaan rajoja huonolle käytökselle, ja myös sitä kautta arvostamaan itseäni vielä enemmän. Tätä avittamaan minulle alkoi nousta kunnon kiukku (ilman oman pahan olon ja kiukun tuntemista on  vaikeaa asettaa rajojakaan).

2. Mitä tämä kertoo antajastaan

Kiinnitin huomiota siihen, että neuvojen antaja korosti omaa erinomaisuuttaan kommenttiensa yhteydessä, toisin sanoen nosti omaa häntäänsä. Mielestäni silloin, kun omat asiat ovat hyvin, ei useimmiten ole tarvetta noin voimakkaaseen arvosteluun ja toisen mielen pahoittamiseen. Ajattelenkin, että tämä toinen henkilö voi itse pahoin, ja yritti ikään kuin siirtää oman tunteensa minulle (ei kestänyt sillä hetkellä äitiyteen liittyvää onneani).

Pyrin yleensä olemaan varovainen sanoissani, jotten loukkaa tällaista ihmistä lisää, vaikka olenkin periaatteessa sitä mieltä, että tällaiseen käytökseen on hyvä asettaa myös rajat. Aika diplomaattiseen toimintaan siis pyrin..

3. Itseni vahvistaminen ja hyväksyminen äitinä

Lopuksi mietin vielä saamieni kommenttien teemoja läpi ja omaa toimintaani. Miten omasta mielestäni toimintani äitinä on hyvä toimintamalli ja että voin jatkaa samaan malliin. Tässä kohtaa vertaisin tilannetta räksyttävään terrieriin ja lauhkeaan newfoundlandinkoiraan, joka katsoo tätä pikkukaveriaan sivusilmällä, haukahtaa ehkä kerran pari ja jatkaa omia touhujaan.

 

Miksi näin tämän "vaivan"

Huomasin, että käsittelemättömänä tilanne sai hermojani kiristymään ja esimerkiksi tiuskimaan aiheettomasti puolisolleni. En kuitenkaan halua tällä tavalla lisätä omaa ja muiden ärsyyntymistä ja pahaa oloa vaan ikään kuin saada sen pois mielestä. Tällainen toimii minulla..