Tuntuu olevan meneillään ajanjakso, että toimintaani äitinä halutaan arvostella. Minulle tärkeitä teemoja ovat rakkaus ja läheisyys ja yllättäen kommentit yrittävät repiä tätä kantavaa teemaa hajalle. Irroittaa lasta ja minua äitinä toisistaan eri tavoin, esim. lapsen tarpeisiin ei saisi reagoida ja näitä tarpeita pitäisi myös eri tavoin minimoida, ts. jo vauvasta pitäisi muovata kiltti pikkuaikuinen, joka ei tunnista tarpeitaan tai osaa niihin reagoida.
Aiemmin olen pyrkinyt ennemminkin antamaan näiden viestien mennä ohi korvien, mutta tällä kertaa aloinkin harjoitella enemmän vasta-argumentointia. Kokeilin, mitä tapahtuu, jos sanon neuvolassa terveydenhoitajallekin muutamia ajatuksiani. Ei mitään, hän perusteli omaansa ja minä omaani. Poistuin jälleen tympääntyneenä ja jatkan omaa tapaani toimia. Kiinnitän huomiota siihen, että hän ei kysy, miten toimimme ja toimiiko se meillä, vaan vain tyrkyttää omaa katsantokantaansa. Koska taustalla ei ole äidinvaistojen kuuntelu ja niihin luottaminen sekä rakkaus, päätän jättää saamani ohjeet syrjään.
Tämä ei ole kuitenkaan niin helppoa. Koska minut on kasvatettu kiltiksi, joudun punnitsemaan, toiminko korrektisti ja kohtaamaan erinnäisiä pelkoja (kilttinä "tyttönä" pelkään, että minut hylätään, jos en yritä miellyttää muita). Kohtaan kuitenkin mieluummin tämän pelkoni, kuin yritän äitinä miellyttää jokaista vastaantulijaa ja päätyisin ratkaisuihin, jotka eivät ole minun tapojani toimia.
Tsemppiä kaikille samoja tuntemuksia kokeville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti