tiistai 19. elokuuta 2014

Syötyjä sanoja

Taikasaappaat -blogin Heli kertoi saamaansa haasteeseen liittyen syömistään sanoista ja aloitin miettimään omiani... Olenhan minäkin periaatteen ihminen, mutta koen itseni myös joustavaksi. Löytäisinkö sellaisia, jotka olen syönyt?

Nii'in, minähän olen ollut uraihminen. Äkkiä vain takaisin töihin, ettei opittu tieto unohdu ja urapolku katkea. On ollut kiire, kiire ja kiire, enkä ole silloin osannut muuta kuvitella. Ja hups, sitten suunnittelen jääväni hoitovapaalle siksi kolmeksi vuodeksi, kun tämä aika onkin tärkeintä elämässä:) Ei ole kiire, on myös aikaa olla vain.

Entä sitten musiikki... Mitään klassistahan en sitten kuuntele. Se on jotain hirveää.. Tylsää ja siitä ei saa mitään irti (muisto ala-asteelta). Kuuntelin vuoden ajan tauotta autossa klassista musiikkia ja ennen sitä uusklassista Secret Gardenia (Youtube-linkki). Myöskään mitään hiphop-rytmejä ei voi kuunnella. Siis jotain teinimusaa... Nolotti, kun ostin Cheekin levyn ensimmäistä kertaa, itselleni, kun olin ihastunut sen biiseihin Vain elämää -sarjan tiimoilta:) No, enää ei nolota, kaikki tutut tietävät, että pidän sen musiikista ja oon käynyt keikoillakin:) Ja musta Äärirajoille on ihana biisi. Musavideossa on upeat maisemat ja hyvä sanoitus. Se myös antaa mulle jotain draivia, suuntaa. Suljen silmät, kuvittelen et lennän, mun täytyy luottaa, ja antaa vain mennä...

Joo, ja en osaa juosta - kuvitelma.. Se on liian rankkaa, en tykkää, tulee paha olo. Oon muuten juossut 10 kilometriä tapahtumassa ja nauttinut siitä:)  Juuri nyt en pysty, mutta tiedän, että jos alan treenata, pystyn siihen kyllä uudelleenkin.

Filosofia eo ole mun juttu. Sitä ei voi ymmärtää eikä siitä voi olla kiinnostunut. Mitään kukkahattuprofessoreita en kuuntele, ne eivät voi tietää mistään mitään... Kunnes kuuntelin Esa Saarista ja kävin Pafoksella Tulenkantajissa muutamia vuosia sitten. Se osui osuvaan ajankohtaan, ajatukseni olivat murrosvaiheen alussa ja sieltä on tullut monia ajatuksen siemeniä, jotka ovat alkaneet hiljalleen elää omaa elämäänsä sen jälkeen.

Olen myös kuvitellut käyttäväni lasten soseruokia, heti kun niitä vaan voi käyttää. Nehän ovat niin näppäriä. Toisin kävi, täysimetin puoleen vuoteen asti, enkä ole sen jälkeenkään ollut niistä kovin innostunut vaan päätynyt ennemminkin sormiruokiin:)

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, olen melkein aina kuvitellut olevani todella kipuherkkä ja -pelkoinen. Silti, omasta tahdostani, synnytin ilman epiduraalia ja koin, silloinkin, etten sitä tarvinnut. Synnyttäminen oli minulle voimaannuttava kokemus ja pääsin lähelle sisäistä luolanaistani:)


Mitä tästä voisi sanoa? On hyvä antaa itselleen tilaa elää ja muuttua. En ole enää sama ihminen kuin olin muutama vuosi sitten. Ja uskon kehittyväni edelleen seuraavienkin vuosien aikana ja ajattelevani samalla tavalla jälleen uudelleenkin:) Muutos voi tapahtua hiljaksiin arjen mukana, niin se ainakin itselleni on tapahtunut:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti