perjantai 1. elokuuta 2014

Ahdistavista ajatuksista irtipäästämistä

Tunnen, miten ahdistusta on taas nousemassa. Minun on mm. haastavampaa nukahtaa ja pienet asiat alkavat häiritä. Tämä on kuitenkin burn out -taustaisena minulle aika tavallista ja käytössäni on monipuolinen työkalupakki näihin tilanteisiin.

Yksi hyväksi kokemani kirja on ollut (ja on edelleenkin) Judith Orloffin Emotionaalinen vapaus. Se on auttanut minua saamaan oivalluksia tunteisiini liittyen ja tiedän, että tästäkin nousevasta ahdistuksesta voin päästä irti (en jätä sitä vellomaan sisälläni). Voin luottaa siihen, että tämäkin tunne tulee ajallaan pintaan käsiteltäväksi ja kerrottuaan asiansa se poistuu.

Etsin omaksi - ja myös teidän - iloksi kirjasta erään meditaatioharjoituksen.

 Vapauttava meditaatio; Nauti levollisuudesta

Uppoudu muutaman upean minuutin ajaksi tunteeseen siitä, että kaikki on täydellisen hyvin. Mitään ei tarvitse muuttaa tai tehdä. Kaikki, siis aivan kaikki, on täysin järjestyksessä. Vaikka elämässä on ylä- ja alamäkiä, sekin on täydellistä. Ei huolia tai paineita, vaan täydellinen rentoutuminen. Anna itsesi pehmetä ja sulaa tuohon nautinnolliseen tunteeseen.

 On hyvä välillä kyseenalaistaa omia ajatuksia. Itselleni ainakin tulee ensin hetkellinen epäusko jo siinä, kun luen tätä. Sitten alan muokata ajatuksiani uuteen uskoon. Ajattelen, että kun toistan tällaista harjoitusta, alan murehtia pikkuhiljaa vähemmän sellaisia asioita, voita en voi muuttaa tai joihin en voi vaikuttaa:)

2 kommenttia:

  1. En olekaan kuullut tuosta kirjasta, täytyypä etsiä käsiin joku kerta. Kiitti meditaatiosta :).

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vain:)

    Tämä on ollut kirja, johon olen palaillut aina aika ajoin, välillä haen vain jonkin tietyn kohdan / tietyn tunteen juttuja:)

    VastaaPoista