tiistai 8. heinäkuuta 2014

Muutokset

Luin Taikasaappaiden Helin kirjoituksen Aarrekartoista. Ideana on, että
se, mihin uskomme ja mitä tavoittelemme, toteutuu
Tämä tehdään näkyväksi esimerkiksi kuvakollaasin avulla ja työskennellään sen eteen myös jälkikäteen.

Tämä on mielestäni kiehtova ajatus ja palasinkin erään aiemmin lukemani kirjan pariin, nimittäin Rhonda Byrnen Salaisuus. Kirja perustuu samaan ajatukseen, eli se, mitä ajattelet ja tunnet, muodostuu todeksi. Haasteena kirjan mukaan on se, että yleensä sitä ajattelee sitä, mitä ei tahdo. Esimerkiksi "en halua joutua odottamaan" -» Haluan odottaa kauan.. tai "En halua tehdä näin paljon töitä" -» haluan enemmän töitä kuin jaksan tehdä. Onneksi ajatukset toteutuvat kuitenkin viiveellä, joten on mahdollista tehdä uusia valintoja. Miten tämä sitten tapahtuu? Kirjan mukaan pitää vain pyytää. Voi esimerkiksi istua alas ja kirjoittaa sen paperille. Kirjoittaa esimerkiksi, miten onnellinen ja kiitollinen on ja sen jälkeen millaista haluaisi elämänsä olevan.

Tämähän voisi toimia esim. Helin blogin Aarrekartta-ajatuksella! Vielä en kokeillut tehdä omaa, mutta ajatuksiini pyrin tietoisesti usein vaikuttamaan. Viimeksi eilen mieleeni alkoi tulla huolta kissasta. Mitä jos.. Se siis viipeltää myös vapaana ja voihan sitä nyt sattua vaikka mitä. Huomasin ajatukseni ja aloin sen sijaan miettiä, mitä huoleni kertoo minulle; että välitän siitä:) Sen jälkeen keskityin välittämisen tunteeseen huolen sijaan ja toivoin hyvää. Ja kappas, sieltä se taas ilmestyi ruokakupilleen:)

Suurempien juttujen kohdalla olen myös kokeillut kirjan ajatusta antaa kyseisen hyvän tulla luokseni ensin pienemmissä palasissa. Esim lasten hankinnan toiveen jälkeen olen aloittanut tekemään tilaa toiveelleni ja esim suhtautunut muiden lapsiin niin rakastavasti kuin olen pystynyt (mm. kadehtimisen sijaan).

Olen juuri myös miettinyt uusiin kuvioihin (työ) hyppäämistä, minulla on unelmia, joita haluaisin tehdä todeksi. Taidanpa kokeilla yhdistää nämä kaksi ja tehdä oman version Aarrekartasta.. Palailen asiaan myöhemmin ja kerron onnistuiko:)

Mukavaa päivää!





3 kommenttia:

  1. Kiva teksti! Aarrekarttoja voi tehdä monella tapaa. Voi tehdä kuvallisia tai sitten vaikka kirjoittaa kirjeen, jossa kirjoittaa kaiken sen mitä toivoo elämässään olevan - preesensmuodossa. Eli että se kaikki on jo elämässä. Se uusi työ, hyvinvointia elämässä, kesämökki....kuka mitäkin toivoo.

    Minulla on varauksessa tuo Rhonda Byrnen kirja. Toivon saavani sen pian. Parhaillani luen kirjaa "Aladdin-tekijä", joka nimenomaan on kirja siitä, miten jokainen voi oikealla tavalla pyytämällä toteuttaa unelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitokset vinkeistä! Aladdin-tekijästä en ole muuten ennen kuullutkaan.

      Hauskaa, että tässä voi olla luova, jokainen voi tehdä aarrekartastaan oman näköisensä. Tai ehkä niitä voi jopa ripotella sinne tänne luomaan positiivisia ajatuksia..?

      Poista